Matkakertomuksia

Ranska

Olemme 5 henkinen perhe ja olemme innokkaita matkustamaan autolla Ranskassa. Tämän vuotinen matka oli jo 3. Ranskaan eli olemme "hurahtaneet" Ranskaan. Olemme aina liikkeellä teltalla Halti Big Fun. Telttaillessa leiriä voi vaihtaa aika nopeasti ja joustavasti. Ranskalaisilla leirintäalueilla telttailu on todella mukavaa leirintäalueiden korkean tason vuoksi. Tänä vuonna vertailimme eri vaihtoehtoja, miten 5 henkinen perhe + auto pääsee edullisesti Ranskaan ja takaisin. Keksimme, että vaimoni ja lapseni lentävät (Finnairin halvoilla kesähinnoilla) Eurooppaan ja loman lopussa takaisin kotiin. Isän kohdalle jäi mukava merimatka Helsinki-Rostock-Helsinki miespaikalla Tallinkin Superfastilla. Menomatkalla lento suuntautui ensin Lontooseen, josta 3-päivän sukuloinnin jälkeen junalla kanaalin ali Pariisiin, jossa meillä oli treffit. Lasten kannalta tämä on loistava vaihtoehto, koska tällöin heiltä jää reilut 1000km pois autossa istumista. Tulomatkan lennot otimme Hampurista Helsinkiin siten, että ehdin hyvin vielä lautalle Rostockiin. Tällä järjestelyllä säästimme pelkissä lauttamatkoissa useamman sataa euroa.Lisäksi miespaikalla 4-hengen hytissä oli mielestäni oiva tapa matkustaa. Pitää olla hiukan seikkailumieltä ja suvaitsevaisuutta niin kyllä homma toimii. Siinä pääsee hyvään kielikylpyyn heti matkan aluksi! Ensi kesän Ranskan matkasuunnitelmat ovat jo käynnissä. Niitä helpottaa kummasti Moottorilehden artikkelit ja Autoliiton sivuilla olevat hyödylliset tiedot.

Perhe Helsingistä

Kreikka, Kreeta 

Olimme toisella Kreetan saarelle suuntautuneella automatkalla viime elo-syyskuussa, yhteensä reilut viisi viikkoa. Edellisen matkan teimme touko-kesäkuussa 1991. Silloin menimme laivalla Lyypekkiin ja Saksa-Itävallan (Kirchberg) – Italian (Ancona-Patra) kautta Kreikkaan ja edelleen Pireuksesta laivalla Irakloniin. Paluumatka tapahtui samaa reittiä, koska tuolloin tiedonsaanti oli hankalampaa kuin viime vuonna. Karttoja ei ollut kuin unelmissa ja niiden paikkansa pitävyys esim Kreikan osalta oli arvoitus. Matka tehtiin tuolloin Hiacella. Saimme kuljetettua polkupyörät mukana mukavasti.

Ainoa haittapuoli oli se, että Välimeren laivoissa jouduimme maksamaan autosta linja-auton taksan. Matkustimme itse Anconasta Patraan kaksi yötä luxus-kaksiossa, mutta hytin hinta oli huomattavasti alle autosta maksetun taksan. Ei auttanut, vaikka yritimme kertoa, että olemme kahden ja auto on Suomessa verrattavissa henkilöautoihin.

No, nyt teimme uuden matkan, auto oli Toyota Avensis-farmarilla. Teimme matkan kahdestaan. Matkaa valmistellessa kävimme pari kertaa Autoliitossa ja soittelimme sinne joitakin kertoja tietojen saamiseksi ja karttojen saannin varmistamiseksi. Saimme osan kartoista, Puolaa ei ollenkaan sekä Romaniaa, Serbiaa ja Makedoniaa käsittävän vain todellisuudessa ”suuntaa antavan” kartan. Koska olimme päättäneet lähteä matkaan, rohkenimme sen tehdä puuttuvasta karttamateriaalista huolimatta. Navigaattoria ei ollut, eikä ole vieläkään.

Ajoimme Via Balticaa, Liettuassa yhtenä etappina Kaunas. Puolaan ajoimme Augustowin kautta aivan itärajan pintaa kulkien Slovakiaan ja edelleen itäiseen Unkariin, jossa vietimme Tokay`n alueella muutaman päivää viinitiloihin tutustuen. Unkarista ajoimme Romaniaan Satu Maren kautta. Kohteena Romaniassa oli Timisoara, Romanian Tsauceskun aikainen häpeäpilkku. Kaupunki ahdisti joten matka jatkui. Rajamuodollisuudet saasteveroineen ja desifiointeineen olivat mielenkiintoiset (Romaniasta poistuttaessa). Serbiaan saavuimme illansuussa ja majoitumme VRSACìin, mukavaan ja turvalliseen hotelliin ja auton saimme lukittuun varastoon.

Matka jatkui, tarkoitus oli mennä etelään Pancevosta Smederevoa ja edelleen Nisìin. No niin kävi, että Pancevoa ei karttamerkinnästä huolimatta havaittu, ei liioin tietä, joka olisi johtanut etelän suuntaan ja jossa olisi ollut viitta johonkin kartassa merkittyyn paikkaan. Pian huomasimme olevamme 4 km:n etäisyydellä Belgradista. Puolitoista tuntia ajelua erilaisia pihoja ja katuja tutkiskellen ja sitten olimmekin matkalla kohti Nisìn  kaupunkia. Ajoimme etelään Kosovon reunamilla itäpuolella, ajoimme läpi Makedonian ja pysähdyimme Kateriniin, Kreikan pohjoisosassa. Serbia ja Makedonia yllättivät, ihmiset olivat vallan ystävällisiä ja auttavaisia, vaikka yhteistä kieltä ei löytynyt kuin erittäin harvojen kanssa. Suomen matkustusasiakirjat olivat kovassa huudossa, palvelu pelasi rajoilla, rahanvaihdossa, ravintoloissa, huoltoasemilla, - kaikkialla.

Loppumatka Kreetalle meni entisen kokemuksen perusteella. Ateenen läpi ajoimme Pireukseen lauantaina iltapäivällä ja laivakin löytyi satamasta. Kreeta on autoilun kannalta tuttu. Olemme olleet siellä viitisentoista kertaa ja aina autoilleet, kerran aikaisemmin omalla ja muutoin vuokratuilla autoilla. Kävimme myös Karpathoksella, mutta autoa emme sinne ottaneet mukaan. Autojen hinnat välimeren laivoilla on hurjat. Kaksi henkilöä edestakaisin Ag. Nikolaos – Karpathos (Pigadia) – Ag. Nikolaos oli hinnaltaan 70€, mutta auto yhteensuuntaan olisi maksanut 80€. Karpathoksen tiet eivät houkutelleet ajamaan, joten auto odotti ystävien luona Agioksessa.

Paluumatka tehtiin Kreikan ja Makedonian osalla menomatkan reittiä. Poikkesimme kylläkin katsomaan paikkoja, kuten Stobin historialliseen paviljonkiin tutustuen, käyden Negotino`n kaupungissa (tuli kiire pois kun paikalliset ”pikisilmät” alkoivat repiä autoa mistä kiinni saivat). Sebiassa Vranje`n kaupungissa majoituimme vuorilla olevaan kotkanpesään, joka oli varmaan ollut Titon piilopaikkoja. Nytkin sinne löysi poliisisaattueessa. Eräs paikallinen nuori mies osasi sen verran englantia, että pystyi tulkkaamaan poliisille mitä olimme vaillla. Matka kaupungista ylös vuorille kesti noin 15 – 20 minuuttia ja oli sellainen, että perille emme olisi päässeet ilman vetoapua. Se oli myös matkamme kallein yö, 98€/huone ilman aamukahvia, joka maksoi 2€/hlö.

Belgradista lähdimme kohti Kroatiaa ja Zagrebia. Kroatiassa ajoimme usean kerran Bosnia – Herzegovinan rajan tuntumassa, mutta emme poikenneet sinne. Edelleen jatkoimme kohti Sloveniaa, jossa Ptuj`n pieni ja historiallinen kaupunki piti meitä muutaman päivän paikallaan. Matka jatkui kohti Itävaltaa Graz`n kautta ja edelleen kohti entistä Itä-Saksaa, Saksan halki Tanskaan ja siltoja pitkin Ruotsiin, josta laivalla Helsinkiin.

Matka oli helppo tehdä, vaikka lähtökohdat valmisluissa esim. karttojen hankinnan osalta olivat hatarat. Majoitus oli etukäteen varattu vain Pärnussa ja Kaunasissa. Muuten menimme läpi tuntemattoman. Emme olleet tyhmän rohkeita, valmiudet oli tehdä ”täyskäännös” milloin vain asioiden niin vaatiessa. Matkalla ei tapahtunut mitään ikävää, edes yhtään lamppua ei palanut autosta. Dieseliä saimme nyt tällä reissulla myös omaan autoon. 15 vuotta sitten Kreikassa sai tehdä todella työtä saadakseen yksityiseen autoon dieseliä!

Matkakassa oli varattu 5000€:oon, joka piti. Yövyimme joka yö hotellissa, söimme missä mieli teki. Olimme varanneet mukaan 200€yhden ja kahden euron kolikkoina siksi, että ajattelimme tietullien ym. osalta pääsevämme kätevästi jatkamaan matkaa. Näin olikin, kaikissa tietulleissa oli vaihtoehtoina euro-hinnat. Kolikoilla maksettaessa ei mennyt aikaa vaihtorahojen odotteluun. Lisäksi meillä oli mukana A4-kokoinen tuloste matkareitistä, jonka esitimme tarvittaessa rajoilla ja hotelleissa ja tietä kysyttäessä sekä missä vain sen esittäminen tuntui tarpeelliselta. Varsinkin rajoilla kartta aiheutti ihmetystä. Erityisesti Unkarista Romaniaan mentäessä rajamiehen kysellessä meiltä, että millä asialla olimme, hän oli tikahtua nauruun nähdessään reittisuunnitelmamme. Hän sai naurun lomassa sanotuksi, että ”grazy people” ja viittasi meitä eteenpäin sanoen ”Go!”.

Koko matkan aikana vain kerran automme haluttiin tarkistaa. Se tapahtui Unkarista Romaniaan mennessä Unkarin tullissa. Tullivirkailija (mies) halusi nähdä mitä meillä on tavaratilassa. Avasimme luukun ja hän suoritti käsikopelolla tutkimuksen ja kysyi ”televisio ?”. Kerroimme, että vain kaksi matkapuhelinta oli mukana, ei muita teknisiä vempaimia. Siihen päättyi tarkastus.

Totesimme, että pääosin matkalla olivat tiet merkitty asiallisesti ja kun niitä seurasi, pystyi matkaa tekemään suunnitelmien mukaisesti. Serbiassa kartta petti, koska teiden opastus ei ollut karttamerkintöjen kanssa useassa kohdin yksi yhteen. Nyt myös tiedämme sen , että Serbiassa moottoritie merkitään suorakaiteen mallisella Autoput-kyltillä, mutta kyltti ei ole tunnistettavissa yleisen moottoritietä koskevan merkkivärityksen mukaisesti vihreänä.

Matkaa kertyi vajaa 9000 kilometriä. Teemme tulevaisuudessa samanlaisen matkan, nyt kuitenkin suuntaamme sen osaksi sellaisiin paikkoihin, joissa nyt emme käyneet tai jotka jäivät vähemmälle huomiolle viimeksi. Yksi kohde tulee seuraavalla reissulla olemaan Ranskan Nevers. Tässä muutamia kokemuksia automatkailustamme. Jaamme tietojamme ja kokemuksiamme niitä haluaville.

Helena ja Tapani Kalema

Ruotsi

Ruotsi, Västerås Power Big Meet 2007, 30th

Västeråsissa järjestetään joka kesä suuri jenkkiautotapahtuma. Olimme kavereiden kanssa siellä jo viime vuonnakin. Viime vuonna menimme laivalla Ruotsiin, tänä vuonna päätimme lähteä Ruotsiin autolla maita pitkin ja tulla pois laivalla.. Lainasimme tutuilta navigaattoria, jotta matka sujuisi kätevämmin.. Meitä oli neljä kaveria, ja menopelinä toimi Dodge Monaco ’66.

Lähtö tapahtui Loimaalta ja kohteena oli Västerås. Varasimme ajamiseen aikaa viisi päivää. Yövyimme matkalla teltoissa leirintäalueilla. Suomen puolella auto toimi hyvin ja maisemat vaihtuivat. Ensimmäisen yön olimme Kalajoen hiekkasärkillä. Aamulla lähdimme pohjoiseen päin.  Ajoimme saman päivän aika Tornioon, jossa oli tarkoitus olla yksi yö, ja aamulla ylittää raja Ruotsin puolelle Haaparantaan. Kiertelimme Tornion keskustassa autolla ja päätimme mennä vielä saman päivän aikana Ruotsin puolelle. Laitoimme navigaattoriin kohteeksi Haparanda, Ruotsi. Hetken jo luulimme että navigaattori hajosi, koska väitti vain meidän olevan jo valitussa kohteessa. Kokeilimme muutaman kerran uudestaan, kunnes huomasimme että olimme jo Haaparannassa. Tulimme Tornion keskustan kautta ”vahingossa” Haaparantaan. Hetken naureskelun jälkeen lähdimme ajamaan Etelä-Ruotsia kohti. Meillä ei ollut varsinaista tietoa yöpymispaikasta, joten pysähdyimme Katsomaan info-taulusta eri leirintä-alueita. Päätimme jäädä Norrfjärdeniin, Camping Ladrikeen. Paikka oli hieman tylsä nuorisolle, mutta saimme olla omassa rauhassa, koska olimme ainoat telttailijat. Hyvin nukutun yön jälkeen tarkastimme autosta öljyt yms., jotta matka voisi jatkua ongelmitta. Ruotsissa ajoimme E4:sta pitkin etelään päin. Matka sujui hyvin ja maisemat olivat kauniita. Ruotsissa on paljon useammin ja viihtyisämpiä levähdyspaikkoja, joihin pysähdyimme välillä jaloittelemaan. Sääkin suosi meitä, aurinko paistoi lähes koko ajan. Ajoimme noin 400km, kun rupesimme jälleen pohtimaan seuraavaa yöpymispaikkaa. Tämän yön olimme Örnsköldsvikin lähellä Gullviks Havsbad nimisellä leirintä-alueella. Gullviks Havsbadissa oli se huonopuoli, että meidän piti ensin ostaa karavaanari-kortti, jotta saimme yöpyä siellä. Paikka oli kyllä todella hieno, kaunis hiekkaranta ja rauhallinen ympäristö. yms. Aamulla otimme suunnaksi Enköpingin, jonne oli tarkoitus mennä yöpymään. Tiedossamme oli siellä erittäin mukava leirintä-alue, jossa olimme olleet ennenkin. Tällä kertaa emme jatkaneet E4:sta, vaan päätimme mennä Rättvikin kautta. Eräs mies kertoi meillä, että sitä kautta voisi olla mukavampi mennä, näkisi hienompia maisemia. Lähdimme sitten pienempiä teitä kohti Enköpingiä. Kun olimme hetken ajaneet, ihmettelimme kun auto piti ihmeellistä kolinaa. Pysähdyimme tutkimaan, mistä kolina johtui. Emme löytäneet mistään mitään syytä siihen, joten jatkoimme matkaa. Hetken ajettuamme kolina paheni ja ääni vain voimistui. Pysähdyimme seuraavalle bussipysäkille, kun jarrutimme kuului hirveä räminä. menimme katsomaan mistä ääni johtui, otimme renkaan pois paikalta ja totesimme että pyörän laakeri puuttui. Yritimme korjata tapahtunutta niin hyvin kuin mahdollista, ja sitten jatkaa matkaa ihan hiljaa Västeråsiin asti. Saimme auton jotakuinkin kuntoon ja oli tarkoitus lähteä. Toinen kuskeistamme rupesi heti nukkumaan, koska piti ajaa yötä myöten suoraan Västeråsiin. Autolla ei voinut ajaa 30km/h lujempaa, ettei pyörä tippuisi, joten aikaa matkaan kuluisi todella paljon. Meidän onni että lähdimme pois E4:lta, muuten auto olisi hajonnut keskelle moottoritietä. Luulimme kaiken olevan jo kunnossa, joten käynnistimme auton, vaihde silmään ja kaasua. Mutta mitään ei tapahtunut, auto ei liikkunut metriäkään. Sitten muuttui ilmeet taas hieman vakavimmiksi. Taas ulos autosta ja pohtimaan kyseiseen syytä. Huomasimme autosta perän menneen rikki. Tarkoittaen sitä että auto ei siitä liiku, muuta kuin hinurin lavalla. Autoa ei olisi voinut edes hinata. Oli sunnuntai-ilta kun tämä tapahtui, hetken mietimme voimmeko tehdä asialle mitään. Mutta se oli mahdotonta, koska tarvittiin uusi perä. Hermot kiristyivät ja piti ruveta miettimään mitä seuraavaksi. Ainoa ilomme oli sillä hetkellä rekkakuskit, jotka moikkasivat iloisesti ja tööttäsivät kun ajoivat ohi. Meillä ei ollut sillä hetkellä muuta vaihtoehtoa, kuin nukkua autossa bussipysäkillä. Aamulla heräsimme kaikki vähän vähemmän pirteänä ja iloisina. Rupesimme miettimään, että mitäs nyt.. Hetken kuluttua tajusimme että meillähän on navigaattori. Keksimme katsoa sieltä lähimmän korjaamon ja soittaa sinne. Asiaa ei ollut helppo selvittää, kun ketään meistä ei puhu Ruotsia. Englannilla onneksi selvittiin ja saimme vihdoinkin hinurin paikalle. Hinurin tuleminen Rättvikistä kesti noin tunnin. Auto nostettiin lavalle, ja me matkustimme omassa autossa. Oli hieman pelottavaa istua autossa joka oli toisen auton kyydissä. Tunnin matkan jälkeen olimme Rättvikissä. Hinurikuski vei meidät jonkin talon pihalle, jossa oli pari jenkkiä myös. Hinurikuski selitti tilanteemme talon isännälle ja kysyi josko tämä pystyisi korjaaman automme. Hänellä ei ollut siihen tarvittavia osia, mutta neuvoi meidät toiseen paikkaan jossa meitä ehkä osattaisi auttaa. Saavuimme pienen ruohonleikkurikorjaamon pihaan, jossa meitä jo odotti mies pyörätuolissa. Jälleen hinurikuski kertoi hänelle tilanteestamme. mies totesi että hänellä on oma verstas/talli lähellä ja tietäisi pari kaveria jotka mahdollisesti korjaisivat auton. Lähdimme viemään autoamme kyseiseen paikkaan. Mies sanoi meille että tulkaa kolmelta takaisin, silloin saapuisivat he jotka osaavat korjata auton. Kulutimme aikaa siis kolme tuntia kävellen Rättvikin keskustassa. Vähän ennen kolmea saavuimme takaisin tallille, siellä oli kaksi miestä jo täyden työn touhussa. Autostamme oli perä jo kokonaan irti ja olivat lähdössä hakemaan uutta perää. Juttelimme heidän kanssaan, he sanoivat että olivat ottaneet töistä loppupäivän vapaata että voivat korjata meidän autoa. Olimme yllättyneitä, kun kysyimme heiltä että mistä he saavat uuden perän. He vastasivat että viereisestä kaupasta. Suomessa ei vanhaan autoon saa uutta perää noin vaan kaupasta, vaan se pitää tilata erikseen. Hetken kuluttua he tulivat takaisin. Ja he rupesivat kasaamaan perää, hetken päästä he huomasivat että joku osa oli väärä, ja että he saavat sitä itse muutettua toisen työpaikalla. Sitten he taas lähtivät. Me jäimme vain ihmettelemään, kuinka ystävällisiä he ovat. Meni noin tunti, kun he taas palasivat. Kiittelimme heitä kaiken aikaa, koska Suomessa tähän korjaamiseen olisi saattanut mennä jopa yli viikko. Me vain istuimme ihastelimme heidän avokätisyyttään. Toinen korjaajista kertoi meille, että hänellä on omassa jenkissään sama vika, ja hänen oli tarkoitus korjata se tänään. Hän sanoi että korjaa ensin meidän auton kuntoon, ja laittaa sitten vaikka yöllä omaa autoaan. Korjaamiseen kului aikaa noin seitsemän tuntia, Sitten tuli valmista. Emme voineet uskoa sitä todeksi, kun he sanoivat että se on valmis. Se oli aivan mahtavaa. Kysyimme paljonko olemme heille velkaa, ja se sanoivat summan joka oli mielestämme todella edullinen. Suomessa ei samalla hintaa olisi saanut edes osia uuteen perään. Se oli suorastaan melkein ilmainen osiin ja heidän vaivan näköönsä nähden. Kiittelimme heitä edelleen ja kerroimme että Suomessa tämä ei olisi näin nopeasti onnistunut. sanoimme myös, että jos he joskus tulevat Suomeen, niin heillä on siellä neljää ystävää odottamassa. Otimme heistä ja autostamme myös kuvia, joita lähetimme heillekin kiitokseksi. Lähdimme siis erittäin onnellisina jatkamaan matkaa. Korjaajat myös vitsailivat että ensi vuonna he voivat korjata vaikka auton moottorin. Loppu iltamme oli yhtä hymyä ja iloa. Saavuimme seuraavaksi yöksi Enköpingiin. Siellä tapasimme muut kaverimme, jotka olivat tullet laivalle Ruotsiin. Kerroimme heille meidän matkan tapahtumat ja kuinka ”hyviä tyyppejä” Ruotsalaiset ovat. Hekään eivät meinannut uskoa, kuinka halvalla saimme korjauksen ja miten ystävällisiä korjaaja miehet olivat. Sitten ei muuta kuin teltat pystyyn ja koisaamaan. Aamulla lähdimme ajamaan Västeråsiin. Tunne oli aivan uskomaton kun pääsimme perille. Olimme aikaisemmin olleet varmoja ettemme kerkeä itse tapahtumaan johon oli varta vasten lähdetty. Power Big Meet järjestettiin tänä vuonna jo 30. kertaa. Meno siellä on aina yhtä hauskaa. Illalla cruisaillaan kaupungilla koko jengi ja päivin ollaan Västeråsin lentokentällä muiden harrastelijoiden kanssa. Västeråsin kaupunki on aina yhtä ”sekaisin” kun ko. tapahtuma järjestetään. Parhaimmillaan noin 6 300 Amerikan autoa. Power Big Meet on ehdottomasti kesän paras tapahtuma! Siitä eteenpäin kaikki sujui hyvin, autokin toimi taas moitteettomasti ja meillä oli erittäin hauskaa. Lauantai-yöllä, cruisingien jälkeen lähdimme ajamaan Tukholmaan päin ja satamaan odottamaan laivaa. Kun pääsimme satamaan, kaikki huokasi helpotuksesta ja olivat tyytyväisiä reissuun. Ensi vuonna uudestaan!!

Mikäli on kiinnostusta itse lähteä tapahtumaan tai saada tapahtumasta lisätietoa, niin käykää tsekkaamassa:

http://www.bigmeet.com/

http://www.overdrive.fi/

Jenkkiautofanit Loimaalta 

Fly & Drive

Kohdemaat: Saksa, Luxemburg ja Ranska

Testiryhmämme teki syksyisen Fly & Drive-matkan Saksaan, Luxemburgiin ja Ranskaan. Testiryhmän (2 henkilöä) matka alkoi Tampereelta Ryanair koneella Frankfurtiin, josta olimme vuokranneet Auto Europen kautta auton. Lähtöpäivä oli maanantaina 24.9 ja lennon lähtöaika 17.10. Paluulento oli perjantaina 28.9. Tampereella terminaalin edessä oli parkkipaikka autolle, josta oli lyhyt kävelymatka terminaaliin. Parkkimaksu maksettiin etukäteen terminaalissa ja parkkilipuke vietiin auton tuulilasille. Lentokone lähti aikataulun mukaisesti liikkeelle ja saapui Frankfurt Hahnin kentälle myös aikataulussa.

Lentokentältä Europcarin toimipiste löytyi helposti, jossa esitimme tulostamamme voucherin autonvuokrauksesta. Voucherista käy ilmi minkä autovuokraamon toimipisteestä auto on noudettavissa. Kentältä meidät kuljettiin vuokraamon toimipisteeseen, joka oli noin kilometrin päässä kentältä. Auto myös palautettiin tähän samaan paikkaan ja sieltä oli jälleen kuljetus kentälle. Käynnistimme mukanamme olleen navigaattorin ja valitsimme ennakkoon tekemämme reittisuunnitelman. Tämä oli ensimmäinen kerta kun käytimme matkallamme kyseistä apuvälinettä. Navigaattori osoittautui matkan aikana aivan korvaamattomaksi. Alun perin olimme varustautuneet myös lähinnä yleiskartalla, jonka tarkkuus riitti mainiosti isompiin teihin. Kyseisen kartan tarkkuus ei olisi mitenkään riittänyt matkan aikana. Olimme varanneet ensimmäisen yöpymispaikkamme etukäteen, koska saapumisajankohta oli ilta.

Noin puolen tunnin ajon jälkeen olimme Hotelli Mayerin edessä (Zell) Mosel-joen rannalla. Huone oli viihtyisä ja siinä oli iso parveke Mosel-joen suuntaan, joten maisema oli huikea. Yöpymiseen kuului myös aamiainen. Hotellin edessä oli parkkipaikkoja kadun toisella puolella. Pysäköinti oli illan ja aamun välillä maksutonta kello kahdeksaan asti. Illalla otimme 1 euron parkkilipun automaatista joka antoi pysäköintiaikaa klo 11 asti seuraavana päivänä. Hotellin henkilökunta oli erittäin ystävällistä. Hotellissa oli runsas viinivalikoima, olihan se Hotel-Weinhaus. Varsinainen ruokaravintola se ei ole, mutta pientä purtavaa kyllä löytyi. Viereisessä ravintolassa kävimme illallisella, matkaa sinne oli vain muutama askel.

Aamupäivällä jatkoimme matkaa joen vartta pohjoiseen jonkin matkaa ja suuntasimme sitten kohti Luxemburgia. Maaseudulla ajoimme usea pienen kylän läpi, joissa jokaisesta löytyisi katsottavaa ja ihmeteltävää. Poikkesimme Eifel-Parkiin, jossa riittää perheen pienimmille ja miksei aikuisillekin ohjelmaa helposti päiväksi. Täältä jatkoimme Luxemburgiin. Keskustaan mentäessä on opasteita parkkitaloista/-paikoista ja autolle löytää näin mukavasti parkkipaikan.  Kaupungissa pyörähtää helposti päivä jos toinenkin. Iltapäivällä jatkoimme vielä Ranskan puolelle Thionvilleen jossa yövyimme. Pieni kahden tähden hotelli hyvällä paikalla, lähellä kävelykatuja mutta silti rauhallisen kadun varrella. Parkkipaikka aivan hotellin edustalla ja vastaanotto auki 24h. Vastaanottovirkailija ilmoitti että autoja pidettäisiin silmällä läpi yön. Hotellin yöpymiseen ei kuulunut aamiaista ja sen maksettiin erikseen. Thionvillen keskustan tuntumassa oli myös camping-alue aivan Mosel-joen rannalla.

Täältä jatkoimme Trieriin Saksan vanhimmaksi mainittuun kaupunkiin. Tämä on ehdottomasti koettava kaupunki kaikkine nähtävyyksineen. Aikaa on hyvä varata vähintään yksi päivä. Kuuluisin nähtävyys lienee Porta Nigra ”Musta Portti”. Sen vieressä on pieni aukio jonka laidalla on ensinnäkin hyvä ruokapaikka ja toiseksi info-piste turisteille. Kävimme kysymässä info-pisteestä kaupungin majoituspaikkoja. Palvelu oli loistavaa. He ilmoittivat kaupungin hotellien olevan melko täynnä, mutta voisivat soitella ja kysellä missä olisi tilaa. Kerroimme muutaman hotellin nimen jotka näyttivät mielenkiintoiselta ja samalla se olisi tiedustelu järjestys. Esittämämme kohteet tuntuivat olleen myös muista mielenkiintoisia ja ne olivat täynnä. Tilaa löytyi pienestä hotellista melko läheltä keskustaa, vain noin 10 min kävelymatkan päässä Porta Nigrasta. Autolle löytyi paikka hotellin omalta pihalta ollen maksuton. Lähistöllä oli isohko tie joten täysin hiljainen paikka ei ollut, mutta yöuniakaan se ei liiemmin häirinnyt. Illan aikana kiertelimme Trierissä ihmettelemässä kaupunkia. Porta Nigran vieressä olevan aukion reunasta starttasi myös ”kaupunkijuna”, joka ajeli noin puolentunnin kierroksen. Kierroksen aikana nauhalta tuli sujuvasti opastusta myös englanniksi.

Aamulla jatkoimme pitkin Moselin laaksoa. Viiniviljelyksillä oli jonkin rypälelajikkeen sadonkorjuu menossa.

Näitä rypälerivistöjä riitti lähes kaikkialla. Saksan puolelle tullessa rajanylitys tapahtui jälleen melko huomaamattomasti. Seurasimme tietä joen itäpuolella ja Luxemburgin puolelle pääsi ylittämällä sillan. Välillä kiertelimme Luxemburgilaisessa kylässä ja palasimme sitten takaisin Saksan puolelle. Trierin jälkeen leirintäalueita oli lähes jokaisessa kylässä Mosel-joen varrella, toisissa isompia ja toisissa pienempiä. Matkailuautoja oli tien päällä erittäin runsaasti. Yleisesti ottaen tiet olivat hyväkuntoisia kaikkialla.

Seuraavan yön vietimme Traben-Trarbachissa. Kaupunki sijoittuu joen molemmin puolin. Majapaikkamme oli tällä kertaa Cafe Balles (zimmer) joen länsipuolella.  Majoitus oli edullinen ja huone viihtyisä talon ylimmässä kerroksessa. Kaupungista jäi parhaiten mieleen erikoinen ravintola, Alte Zunftsscheune Restaurant Weinstube. Paikka on ehdottomasti kokemisen arvoinen. Sillan länsipäästä jatketaan suoraan ylöspäin ja ensimmäinen (lähinnä kävelykatu) katu vasemmalle. Paikka löytyy pian kadun varrelta oikealta puolelta. Kaupungissa oleva joen ylittävä silta on mielenkiintoinen. Sen itäpäässä on kahvila-ravintola, jonka ikkunoista on näkymä sillalle ja joelle. Itse asiassa sillan itäpäässä on portti, jonka päällä tämä paikka sijaitsee.

Aamiaisen jälkeen ajoimme autovuokraamoon ja palautimme Seatin. Vuokraamosta meidät kuljetettiin välittömästi lentokentälle missä jäimme odottelemaan paluulentoa Suomeen ja Tampereelle.

Mosel-joen laakso on itsessään niin viehättävä ja kaunis ettei sieltä välttämättä kannata lähteä Luxemburgin ja Ranskan puolelle tällä matkan pituudella. Parasta olisi ehkä tutustua väliin Koblenz – Trier.

Matkan kustannuksia:

Lentoliput 2 kpl                                           133,20

Parkkimaksu Tampereen kentällä                  25,00

Auton vuokraus                                          138,00

1. yö Hotel-Weinhaus, Zell                            88,00

2. yö Hotel du Park, Thionville Ranska           83,00

3. yö Hotel Am Ufter, Trier Saksa                  75,00

4. yö Café Balles, Traben-Trarbach, Saksa     55,00

vuokra-auton tankkaus                                 49,43

                                            yhteensä     646,63

Lisäksi luonnollisesti ruokailut. Lentolippujen varauksen ja auton vuokrauksen ja hintavertailun voit tehdä vaivattomasti myös matkareitti.fi-sivuston kautta. Lennot Wegolo ja auton vuokraus AutoEurope

Fly & Drive-matka Italiaan 9-16.4.2008

Kevätauringon toivossa saavuimme Tampereen Pirkkalan lentokentälle suuntana Bergamo Italiassa Ryanairin koneella. Lentokentän parkkisysteemi oli muuttunut viime syksyn käynnin jälkeen ”kansainvälisemmäksi”. Parkkilippu puomin takaa automaatista parkkialueelle ajattaessa ja lähdettäessä terminaalin oven edustalla maksuautomaatti maksua varten.

Ryanairin lento oli lähdössä myöhässä parikymmentä minuuttia, mutta lennon aikana aikataulua saatiin kiinni niin, että laskeutuminen Bergamoon tapahtui aikataulun mukaisesti. Lentokoneen henkilökunta näytti opettelevan myyntityötä tarjoilukärryistä. Hyvä kun ehtivät käydä koneen matkustajat läpi lennon aikana. Toki he ehtivät vielä tarjoamaan huippu suosittuja arpoja sloganilla ”fly with Ryanair and be a millionaire”. Tosin tällä kertaa ei ketään näyttänyt niitä ostavan. Bergamon kenttä oli uusi tuttavuus, samaa kokoluokkaa kuin Ryanin Frankfurtin kenttä.

Auton olimme vuokranneet Auto Europen kautta ja se vastaanotettiin Europcarin toimipisteestä. Bussi kuljetti meidät lentokentän parkkipaikan toiseen päähän jossa autojen luovutus/palautus tapahtui. Matkatavarat uuden nihkeään Fiat Stilo stw:n kyytiin ja menoksi. Sitä ennen laitoimme virran päälle kartanlukijaamme Tom Tomiin. Parin kiertoliittymän jälkeen huristelimme moottoritietä kohti Veronaa. Ennen moottoritielle ajoa napattiin vielä lipuke tiemaksua varten automaatista. Milanon ja Veronan välinen moottoritie oli melko ruuhkainen, oikeanpuoleisella kaistalla oli lähes katkeamaton rekkajono. Välillä matkanteko oli todella hidasta usean kilometrin ajan. Ennen Veronaa poistuimme moottoritieltä Peschiera del Gardan liittymän kohdalla. Tälle runsaan 90 kilometrin moottoritiematkalle hintaa kertyi 4,50 €. Majoituksen olimme varanneet Bella Italiasta, joka sijaitsee lähellä Peschieran keskustaa. Bella Italiassa majoitusvaihtoehtoja oli runsaasti huoneistoista kalustettuihin telttoihin. Lukumäärältään eniten oli Mobile Home majoitusta, joka oli myös meidän valintamme. Tämä camping-alue on vähän erilainen kuin mitä kotimaassamme leirintäalueella ymmärretään. Vaikka sijainti on Garda-järven rannalla, alueella on uima-altaita, jopa hyvinkin isoja. Lisäksi alueella on esim. kolme ravintolaa, supermarket ja muita kauppoja sekä välinevuokrausta. Runsaasti aktiviteetteja lapsille ja miksei vanhemmillekin.

Kaikki muu näytti lupaavalta paitsi säätila, taivas tasaisen harmaa ja sadetta piisasi tässä auringonpaisteesta kuuluisassa maassa. Sää ei seuraavana päivänäkään näyttänyt parhaita puoliaan, vaan jatkui sateisena. Tutustuimme Peschiera del Gardan kaupunkiin. Keskusta on mukavan kävelymatkan päässä. Kaupungin vanha osa on saarella, jota on aikoinaan ympäröinyt muuri. Aurinkoisella ilmalla kaupunki esittäytyisi edukseen nähtävyyksineen, mutta me suuntasimme Sirmioneen. Pitkän, noin neljän kilometrin mittainen kapea niemeke Gardan eteläosassa oleva Sirmione on paikka, joka on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Autolla saapuvalle löytyy parkkipaikka ennen vanhaa kaupunkia. Scala-suvun linna kutsuu kulkijaa heti vanhaan kaupunkiin käveltäessä. Linna on rakennettu 1300-luvulla ja se lienee parhaiten säilynyt Pohjois-Italian linnoista. Sisäänpääsymaksu linnaan oli 4€. Linnan 30 metriä korkeaan Mastino-torniin pääsee kiipeämään ylös asti ja näkymät ovat hulppeat niin järvelle kuin kaupungin suuntaan. Linnan ulkopuolella on runsaasti kapeita katuja joista löytyy lukemattomia pikku kauppoja, baareja ja ravintoloita. Sirmionessa vierähtää helposti koko päivä.

Yön yli nukuttuamme sade jatkui edelleen. Päätimme lähteä ajamaan Gardan ympäri. Peschieran pohjoispuolella on Italian suurin elämyspuisto Gardaland. Sade oli tässä kohdassa niin voimakas, että elämystä olisi tullut liikaakin siellä vierailusta. Jatkamalla rantatietä pohjoiseen lasten ja nuorison huippumestat jatkuivat. Vuorossa Movieland ja sen jälkeen Carnevaworld.  Näiden jälkeen tulevat pikku kaupungit Lazise, Bardolino, Garda, Torri ja vähän pidemmällä Malcesine. Ja sateeseen myös tauko. Malcesine sijaitsee Monte Baldo-vuoren ja järven välissä. Monte Baldolle pääsee patikoimalla sekä myös vähän helpommalla nousemalla vaijerihissiin. Hissilippu edestakaisin huipulle kustantaa 17€. Monte Baldo on 1760 metriä korkea. Hissillä on väliasema S.Michele, jonne pääsee myös ”kätevästi” autolla pikku serpentiinitietä kiemurtelemalla. Väliaseman vieressä on ravintola, jonka terassilta on jo mielettömät maisemat alas järven suuntaan. Tältä väliasemalta voi myös jatkaa hissillä huipulle ja takaisin 14€ maksua vastaan. Huipulla emme käyneet, koska se näyttäytyi välillä vain hetkeksi ollen muuten pilvien peitossa. Pohjoiseen jatkettaessa myös järven itäranta muuttuu melko jyrkäksi ja ajoimme ensimmäisten tunnelien läpi. Torbolen jälkeen järven pohjoisosassa on Riva del Gardan kuuluisa kaupunki. Kaupunki on isompi kuin sitä aiemmat kohtaamamme. Tänne voisi hyvin asettua pidemmäksikin ajaksi, katseltavaa kyllä riittää.  Tre Novembren aukio on turistin kannalta ehkä merkittävin paikka. Aukio on aivan järven rannalla ja sieltä löytyy myös matkustajalaivasatama. Aukion reunalla sijaitsee myös kellotorni Torre Apponale (34m), joka on kaupungin tunnusmerkki. Sen vanhin osa on yli 800 vuotta vanha. Aukion ympärillä on mm. Raatihuone Palazzo Pretorio (1375) sekä Casa del Comune (1482) ja useita ravintoloita sekä kauppoja.

Kolmisen kilometriä luoteeseen Riva del Gardasta löytyy Varonen vesiputoukset. Viiden euron pääsymaksun jälkeen pääsee ihailemaan 90 metrin korkeudelta syöksyviä vesimassoja. Polku johdattaa ylemmäs kahdelle tasolle, josta putousta pääsee ihailemaan luolista käsin. Polun varrelle on istutettu erilaisia kasveja ja puita. Kasvit vievät helposti huomiota saman verran kuin varsinainen vesiputous.

Nyt suunnattiin etelään järven länsipuolta. Tämä on oivallinen reitti, mikäli on ihastunut tunneleissa ajamiseen, niitä riittää. Ehdottomasti kokemisen arvoinen, kerran. Ennen Garganoa poikkesimme kohti Tignalea. Tie kääntyi jyrkästi tulosuuntaan ja alkoi nousta ylöspäin. Kuten varmasti monelta muultakin vastaavalta tieltä näkymät ovat mahtavat. Tie mutkittelee jyrkänteen reunoilla ja välillä ylitetään rotkoja silloilla. Huomattavasti ylempää löysimme myös nähtävyyspaikan, vanha kirkko, jota lähdimme tavoittelemaan. Tie kapeni ja jyrkkeni, kunnes lopulta tulimme 180 asteen neulansilmämutkaan. Tienpinnan korkeusero oli sitä luokkaa, että auton pohja olisi ottanut kiinni, mikäli olisi jatkanut ajoa mutkaan asti. Piti antaa periksi eteneminen ja palata takaisin. Pienintäkään mahdollisuutta ei ollut kääntää autoa, koska leveys tiessä oli korkeintaan kaksi metriä. Vaihtoehdoksi jäi siis peruutella kapea serpentiini tie alaspäin noin kilometrin verran. Nyt maisemat näyttivät tosi huikeilta. Vaikka tie Gardan ympäri olikin ruuhkatonta, oli kello edennyt kuitenkin niin, että suuntasimme kohti Bella Italiaa.

Lauantaiaamu yllätti, taivas vilautteli sinistä väriään ja päivästä näytti tulevan sateeton. Aamiaisen jälkeen kohteeksi Verona, jonne oli melko suora tie Peschierasta. Tom Tomiin parkkipaikan osoite Veronassa ja matkaan. P-alue löytyi kartturin ohjeiden mukaisesti. Sieltä jatkoimme kävellen kohti kuuluisaa Arenaa. Sisäänpääsymaksun suoritettuaan pääsi areenan katsomoiden alapuolella sijaitseville tunnelinomaiselle käytävälle, josta nousi rappuset katsomoon. Näkymä ja tunnelma katsomossa ovat vaikuttavat.  Toinen erityinen kohde Veronassa oli maailman kuuluisin parveke, joka löytyi pieneltä sisäpihalta. Julietten patsas pihalla oli jatkuvan jonon takana. Ihmiset asettuivat patsaan viereen tai sen taakse sulkien Julietten rinnat käsiensä alle ystävän ikuistaessa tämän puristuksen kameralla. Rinnat olivatkin huomattavasti kirkkaammat kuin muu osa patsaasta. Pihan perällä oli myös vähemmän edullinen matkamuistomyymälä. Myös Veronaan tutustuminen ottaa aikansa, päiväkäynnillä ehtii tutustua vain muutamiin nähtävyyksiin sekä kävelykierrokseen kaupungilla. Arenan aukion laidalla paistattelimme päivää auringon paisteessa.

Kun kerran Pohjois-Italiassa ollaan, niin pitäähän suomalaisen nyt Maranellossa käydä ja sinne suuntasimme sunnuntaina. Moottoritie oli miellyttävä ajettava, koska sillä osuudella ei päiväaikaan rekkoja ollut. 136 kilometrin matka taittui nopeasti. Maranellosta ei ollut mitään etukäteistietoutta, mutta Ferrarin museo löytyi helposti saatujen ohjeiden perusteella. 12€ sisäänpääsyllä näki niin formuloita kuin muitakin Ferrarin autoja vuosien varrelta. Kimin viime vuoden mestaruusauto Schumacherin viimeisin mestaruusauto olivat paraatipaikalla. Autojen välissä oli varikon tankkauskalustoa. Myös näyttöruudut ja jakkarat, joista tallipäällikkö ja insinöörit kisoissa seuraavat tilanteita oli tuotu museoon. Schumacherin palkintoja oli paikalla myös pitkä vitriinillinen. Museon aulassa myytiin Ferrarimaiseen hintaan lippiksiä, paitoja, pienoismalleja jne. Muutaman korttelin päässä olisi ollut Ferrari store, jossa kokonsa puolesta olisi ollut ehkä laajempi valikoima ja mahdollisesti edullisemmat hinnat. Kiersimme varsinaisen Ferrarin autotehtaan ympäri, melkoinen paja ja aika tarkkaan vartioitu. Museon lähellä oli myös testirata, jossa yksi Ferrari keräsi kierroksia. Paluumatkalla poikkesimme Mantovan Outlet-keskuksessa. Keskus sijaitsi aivan moottorien vieressä. Liittymät olivat samassa kohdassa joten sinne on helppo mennä. Mikäli seurueeseen kuuluu naisia, saattaa lähtö olla huomattavasti vaikeampaa, sillä liikkeitä keskuksessa oli yli sata. Tänään paistoi aurinko.

Maanantaina suuntasimme linja-autolla Peschieran rautatieasemalle, hyppäsimme junaan jonka määränpää oli Venetzia. Asemalta ostetut liput piti laiturilla leimata keltaisessa ”postilaatikossa”. Kyseessä oli pikajuna jonne myytiin vain paikka lippuja. Huomasimme sen matkan aikana, kun paikkoja joissa istuimme, olisi halunnut käyttää joku muukin. Venetsia ei liiemmin esittelyitä kaipaa, mutta käytännön seikkana mainittakoon, että rautatieaseman edestä lähtevät vesibussit joilla pääsee esim. Ganal Grandea Piazza San Marcolle (6,50€). Täältä voi kävellä päivänmittaan läpi Venetsian takaisin rautatieasemalle. Päivässä tosin saa vain pikaisen vilkaisun Venetsiasta, mutta hintataso on toisaalta sellainen, että päivämatka voi tuntua mukavalta vaihtoehdolta. Paluumatkalle ostimme asemalta liput seuraavaan junaan. Tämä ei ollut pikajuna ja matka kesti puolisen tuntia kauemmin. Paluuliput eivät olleet tässä junassa paikkalippuja. Venetsiassa ilma oli kirkas ja aurinkoinen.

Tiistaina katsastimme paikkoja Sirmionen ja Salόn väliseltä alueelta. Järvenranta on erilaista kuin mitä se on itärannalla. San Felice del Benacosta löytyi erittäin viihtyisä leirintäalue, Ideal Molimo. Se oli kuin tehty suomalaisen matkailijan makuun, ei liian suuri, mutta rauhallinen ja tasokas. Ranta-alueet tuntuivat olevan enemmän yksityisten omistuksissa eikä turistilla ole niin välttämättä pääsyä. Toki vapaata rantaakin on, mutta ei niin paljoa kuin itärannalla.

Keskiviikko oli ehkä matkan aurinkoisin päivä ja lämpimin sekä samalla paluupäivämme. Bergamosta kone lähti kello 10.15, joten lähdimme aamulla hyvissä ajoin liikkeelle. Hyvä niin, koska moottoritiellä oli rekkakolari ja liikenne mateli eteenpäin jonkin aikaa. Hidastus ei kuitenkaan aiheuttanut tuskaisia hetkiä aikataulullisesti. Bergamossa suoritettiin auton tankkaus ennen luovutusta ja bussilla terminaalille. Auto tarkastettiin eikä siinä ollut huomauttamista. Paluulennolla lentoemännät ja isäntä olivat yhtä onnettomia kuin tullessa, tosin se ei näillä lyhyillä lennoilla ehdi haittaamaan. Lento laskeutui aikataulussa Tampereelle. Vielä parkkimaksun kuittaus (45€) ja kotimatka omalla autolla alkoi.

Hintataso Gardajärven alueella oli samankaltainen kuin Suomessa. Poikkeuksen tekevät viinit, jotka olivat edullisia. Matkailijan on syytä muuttaa ruokailuajat heti kättelyssä, sillä siesta-aika pitää ruokapaikat suljettuna keskipäivästä alkaen jokusen tunnin eteenpäin. Matka oli kokonaisuudessaan erittäin positiivinen, säätilaa lukuun ottamatta. Garda-järvi ympäristöineen on todella mahtava paikka ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Alueella monipuolista on annettavaa kaiken ikäisille. Kannattaa ehdottomasti lähteä Gardalle!

Matkakustannuksia:
Lentoliput 2 henk.         219,52
Auton vuokraus            235,56
Majoitus 1 vko              202,00
Yhteensä                  657,08

Lisäksi ruokailut ja sisäänpääsymaksut, jotka muodostuvat omien mieltymyksien mukaisesti.

Moottoripyörällä Saksassa 1300 km 23.-30.8.2008

Moottoripyörämatka Wuppertaliin, Reinin laaksoon, Hunsrückiin,Westerlandiin, Siegerlandiin ja Sauerlandin kautta Sollingiin. 

23.8.2008
HAMPURI – BREMEN – MÜNSTER – SOLINGENn. 400 km

Matka sujui kaiken kaikkiaan hyvin. Aluksi lähtiessä perjantaina 23.8.kastuin ihan perin pohjin, sillä vettä tuli kuin aisaa Bremenistäeteenpäin.Ajettiin A1-moottoritietä kaatosateessa n. 4,5 tuntia ja mun Goretex-ajopukueikä hanskat eivät enää pitäneet vettä ulkopuolella, vaan imuroivatsisäänpäin. Olin Münsterin kohdalla märkä kuin uitettu kissa ja vilukintuli. Oltiin menossa kylään J:n ystäville Solingeniin (= Ruhrin aluetta).Jochen tuli meitä autolla vastaan n. 60 km ennen määränpäätä LichtendorfinRaststättelle ja minä pääsin kuivaan kyytiin. Olin ihan tönkkönä. Kerkesinjopa itkeäkin, kun ajattelin, että tämä on ihan hullun hommaa ajaatällaisessa sateessa. Jürgen säilyi kuivana BMW:n vettä pitävän nahkapuvunansiosta. Ajatella, että minunkin vehkeet maksaa liki 1000 euroa, eikä siltikestä moista sadetta.... Ajosaappaat olivat ainoat, jotka pysyi kuivina!Huh. huh. Olin sentään Suomessakin ollut motukalla sateessa, mutta pysynytkuivana. No perillä piti sitten ottaa pari tuutinkia viluun ja tuskaan.  24.8.2008 Lauantaina oli *Wuppertal*issa lauluiltamat Jürgenin nuoruuden aikaistenystävien kanssa. He kokoontuvat monta kertaa vuodessa laulamaan yhdessä.Kyseessä on ei-poliittinen nuorisoliike. Aina kitarat mukana ja harrastavatyhteislaulua. J:n ystävät otti minut ihmeen ystävällisesti vastaan. Sunnuntaina käytiin makkaraperunoilla kuuluisassa motoristienkohtaamispaikassa, *Cafe Hubraumissa*, eli kahvila Kuutiotilavuudessa.Paikalla oli ainakin satakunta lähinnä kyykkypyörää ja muutama chopperi.Kahvilan ulkoseinustalla oli erikoisuutena pieni visiirien pesupaikka.  

25.8.2008
SOLINGEN – LINZ AM RHEIN – BAD HÖNNINGEN – NEUWIED – KOBLENZ -  BOPPARD

Oltiin Solingenissa vielä maanantaihin asti, kun oli hiukka epävakaistakeliä. Sitten jatkettiin Reinin jokilaaksoon, joka on pullollaan linnoja.Linnoja on joen oikealla ja vasemmalla rannalla ihan muutaman kilometrinvälein. Erityisesti Koblenzin eteläpuolella on vanhoja linnoja ihantukuttain. Maisemat ovat uljaita, sillä joen rannat ovat jylhiä. Me oltiin 2yötä *Boppard*issa. Hotelliyöpyminen maksoi Hotel Sonnenscheinissa60,-/vrk/2-h-huone sisältäen aamupalan. Annoimme TomTom-navigaattorin viedä meitä mihin haluaa. Asetuksena olilyhyin reitti.. Silloin navigaattori vie jopa metsäteille. On toi huvittavaaseurata, mihin tuo pieni vempele ihmistä oikein ajattaa. Välillä tuntuu,että tie loppuu kokonaan.  

26.8.2008
BOPPARD – LORELEY – BACHARACH – RHEINBÖLLEN – BUDENBACH – HORN – LAUBACHEBSCHEID – GÖDENROTH – BELTHEIM - DORWEILER – MACKEN – BURGEN - BRODENBACHBUCHHOLZ – BOPPARDn. 100 km 

Käytiin Saksan kansallislegendan maisemissa, *Loreley*n kalliojyrkänteelläSt. Goarshausenissa. Loreleyhän oli tarukaunotar, joka houkutteliseireenilaulullaan laivoja tuolla kohdalla karille tai rantamatalikkoon.Olipa jyrkkä pudotus Loreleyn kalliolta alas joelle! Otin innolla valokuviamaisemista. Lauttamatkat Reinin yli maksoivat 3,50 euroa kahdelta aikuiselta jamoottoripyörältä. Reinin voi ylittää ajoneuvon kanssa monesta kohtaa. Bacharachissa on Stahldeckin linnassa hostelli. Linna on korkealla vuorella.Sitten jatkettiin ajoa *Hunsrückin maisemissa*. Hunsrück on kuuluisaTV-sarjasta "Heimat", eli Kotiseutu. Hunsrück on vuoristoinen ylänköalueReinin ja Moselin välissä. Heimat-sarja kuvaa aluetta Saksan köyhimpänäja takapajuisimpana seutuna ennen toista maailmansotaa, mutta nykyään sielläon kyliä kunnostettu ja kaikki näyttää yhtä siistiltä kuin muuallakinSaksassa. Ai että oli upeita ja mutkikkaita teitä sekä ihania peltoja vuortenrinteillä. Jos lentää Ryan Airilla Tampereelta Frankfurt an Hahniin, on tuon alueen vieressä. Myös Hunsrückissä, Dorweilerissa, on yksi Jürgenin lauluystävienkokoontumispaikka. Siellä porukka laulaa aina helluntaisin. Vieressä onränsistynyt rauniolinna Burg Waldeck. Burgenissa Moselin rannalla juotiin tosi laihat kahvit. Kuin värjättyävettä. Tapahtuu harvoin Saksassa. Sitten ihailtiin Moselin maisemiaBrodenbachin lähellä olevalta Hubertushöhen näköalapaikalta. Moselinrantatörmät eivät ole niin jylhiä kuin Reinin rannat.  

27.8.2008
BOPPARD – BAD EMS – NASSAU - BIGGESEEn. 179 km 

Keskiviikkona jatkettiin Boppardista Reinin yli lautalla kohti Bad Emsiä.Reittinä Nassau – Hömberg – Oberelbert – Montabaur – Wirges – LeuterodEwighausen – Freilingen – Hachenburg – Molzhain – Steineroth – BetzdorfSiegen – Olpe – Biggesee (halusin käydä tuolla patojärvellä, silläsinne tehtiin retki FIA:n Kölnin konferenssiviikolla  vuonna 2006) – *Dumicke*. Ajettiin motoristikartan keltaisella tai valkoisella merkittyjä teitä (useinne ovat Landesstrassen, eli osavaltion teitä). Ne ovat tosi hyviävaihtoehtoja myös automatkailijoille. Niiden etu verrattunaBundesstrasseihin, eli liittotasavallan tason (Saksan eri osavaltioitayhdistäviin) teihin on se, että Landesstrasseilla on paljon vähemmänliikennettä ja paikkakunnat, joiden läpi tiet kulkevat, ovat pieniä kyliä.Bundesstrasseilla liikkuu paljon rekkoja ja kauttakulkupaikkakunnat ovatusein isoja kaupunkeja. Landesstrasseilla saa välillä ajaa kuin Suomessakonsanaan, eli muita kulkijoita ei juuri näy. Lisäksi karttoihin keltaisellatai valkoisella merkityt tiet voivat olla yhtä hienoja kuin vihreällämaisemateiksi merkityt tiet. Karttoihin ei useinkaan ole merkitty näidenkeltaisten tai valkoisten teiden numeroita, mutta niillä on helpposuunnistaa kylien nimien mukaan (kun on tarpeeksi tarkka kartta…). Keskiviikon-torstain välinen yö majoituttiin Dumickessa, moottoripyörälehtiTouringFahrerin suosittelemassa Hotel Dumicketalissa. Olikin tasokashotelli. Saatiin huone aamiaisineen yhdeksi yöksi pienen tinkimisen jälkeen60 eurolla.  

28.8.2008
DUMICKE – ALTENA – FINNENTROPn. 97 km 

Torstaina tehtiin retki *Altena*an. Ajettiin sinne moottoritietä A45.Baanalla oli ihmeen vähän liikennettä ja tiellä on huikeita siltoja.Laaksoja ja kyliä ylittävät korkeat sillat ovat enimmillään puolenkilometrin korkeudessa meren pinnan yläpuolella, eli ne ovat suunnilleenyhtä korkeita kuin Levi-tunturi. Jürgen halusi tutustua Saksan vanhimpaan hostelliin, joka sijaitsee Altenanlinnassa korkealla vuorella. Saksan hostellijärjestö DJH täyttää 100vuotta vuonna 2009, joten Altenan linnahostelliin oli jo nyt sisustettusatavuotisjuhlan merkeissä retkeilymajan majoitussali sellaiseksi kuin seoli 1900-luvun alussa. Saksassa on useita hostelleja, jotka sijaitsevat vanhoissa linnoissa, mm.Monschaussa ja Bacharachissa Stahleckin linnassa. Altena ja koko lähiseutuLenne-joen varrella on vanhaa teollisuusaluetta. Lenne-joki on merkittymotoristikartalla näkemisen arvoiseksi, ei huippumaisemien, vaan vanhojenteollisuuskiinteistöjen vuoksi. Torstaista perjantaihin yövyttiin Finnentropissa – melkein vain siitäsyystä, että paikan nimi kalskahtaa suomalaiselta. Finne on saksaksisuomalainen… Hotel Cordes oli ihan tien varrella ja vastaanotossa komeilipieni Ruotsin lippu. Sanoin, että eikös tämä ole Finnentrop, eikäSchwedentrop, johon isäntä vastasi nauraen, että hänellä on ruotsalainenvaimo ja heillä on kesämökki Ruotsissa. Isäntä jopa puhui ruotsia. Kahdenhengen huoneesta oli pyyntö 79 euroa, mutta kun aamulla valiteltiin, ettäsuihkun viemäri on tukkeessa ja suihkusta tuli vain kylmää vettä, kunnesJürgen hoksasi kytkeä veden kaasulämmittimen päälle, niin johan hintatipahti 60 euroon.  

29.8.2008
FINNENTROP – SCHMALLENBERG – WINTERBERG – 59964 KÜSTELBERG – KORBACH –34454 BAD AROLSEN – HOFGEISMAR – OBERWESER – BODENFELDE – USLARn. 245 km 

Perjantaina ajettiin Sauerlandin vuoristoisia teitä. Serpentiinit ja huikeatmaisemat ovat todellisia herkkuja motoristeille. Joitain kaksipyöräisiäolikin liikkeellä, vaikka oli tosi pilvistä ja sumuista. Me ajoimmeSchmallenbergin kautta *Winterberg*ille, joka on talviurheilukeskus. Sielläolimme pilven sisällä, näkyvyyttä ei ollut kuin pari metriä. Winterberginjälkeen sää selkeni äkkiä. Sauerlandin kuuluisin vuorenhuippu on KahlerAsten, 841 metriä meren pinnan yläpuolella. Schmallenbergin jälkeen Niedersorpessa oli jännittävä taidegalleria tienposkessa. Taideteokset olivat isoja kuparista tai messingistä tehtyjähyönteisiä, sammakoita tai lintuja. Täällä tosiaan voisi sanoa kutenvanhassa suomalaisvitsissä, että suurimmista itikoista kuivatetaansaunajakkaroita… Nimittäin gallerian pihalla olevat metalliset sääsketolivat monta kertaa saunajakkaran kokoisia. Taideteoksiin oli yhdistettyhienosti vesi. Vieressä virtasi kirkas puro ja pihalla oli moniasuihkulähteitä. Paikka oli vaikuttava sen vuoksi, että se sijaitsee laaksonpohjalla jylhien, suorastaan synkkien, metsien siimeksessä. Lisätietoa:www.klute-waldemai.de Uljaat maisemat jatkuivat reitillä Küstelberg – Oberschledehorn –Lengefeld – Korbach – Bad Arolsen. Bad Arolsen vaikutti hyvinvoivalta ja sievältä kaupungilta. Kaupungissa on barokkilinna ja linnan edustalla komeileekeisari Wilhelm Suuren patsas. Matka jatkui reittiä Volksmarsen – Breuna –Hofgeismar. Viimeksi mainitusta jäi myös mukava vaikutelma. Sitteneteenpäin Friedrichsfeld – Gottsbürer – Gieselwerder – Oberweser. Bodenfeldessäkäytin katsomassa Jürgenin sedän entistä talon paikkaa. Täällä Jürgen olikesäisin leikkinyt naapurin lasten kanssa ja auttanut naapurin maanviljelijää hänen peltotöissään. Naapurin poika oli kotona ja juteltiin hänen kanssaanmuistellen vanhoja aikoja 1950-luvulla. Yökylään mentiin Jürgenin ystäville *Uslar*iin. Tämäkin seutu onkumpuilevaa. Ei niin vuoristoista kuin Sauerland, mutta serpentiinejätäältäkin löytyy. Välillä meitä vastaan tulikin moottoripyöräletkoja.Metsä- ja mäkialueen nimi on Solling.  

30.8.2008
USLAR – DASSEL – 31061 ALFELD – DIECKHOLZEN – HILDESHEIM- HAMPURIn. 263 km 

Neuhausiin on vuoden 2000 Hannoverin Expo-näyttelyn merkeissä tehtykokonainen elämysmetsä (Erlebniswald), jossa on korkea maisema- jasäähavaintotorni, metsälaboratorio, satumetsä lapsille, puihinrakennettuja yömajoja jne. Tutustuttiin alueeseen ja kiivettiin torniin lauantaina. Lauantaina ajeltiin sitten auringonpaisteessa kohti kotia, eliHampuria. *Eschershausen – Dassel* väli oli mahtava tie moottoripyöräilijälle. Tieosuus on pitkä ja kurvikas pätkä ilman asutusta. Jatkettiin matkaa Einbeck – Bundesstrasse 3 Alfeld. Alfeldistä on hieno maisematie Hildesheimiin (Sibbessen ja Dieckholzenin kautta).Hildesheimista tultiin haipakkaa A7-moottoritietä pitkin Hampuriin.Lauantai-iltana ei ollut paljon liikennettä kumpaankaan suuntaan.Auringonlasku oli huikea. Taivaanranta hehkui oranssina pitkän aikaa.Lüneburgin nummen kohdalla kukkivat kanervat tien varrella ja männyttuoksuivat kuin kangasmetsässä Suomessa. Ihan kuin ei olisi ollut lainkaanautobaanalla. Oli hyvä tulla kotiin.  

Bensiinin hinta vaihteli 1,42 – 1,53 euron välillä. Lämpötila olipäivisin yli 20 astetta ja öisinkin n. 16 astetta. Ajettu matka yhteensä noin 1300 km. Otsikon paikannimet ovat maantieteellisiä nimikkeitä, ei paikkakuntiennimiä. 

Joten eikun hanaa...... 

t. Eila Ollikainen
Hamburg

Fly & Drive – matka Espanjaan, Andalucia 20–27.1.2009

Pirteänä matkaan Helsinki-Vantaan kentältä 20.1 klo 06.30. Määränpäänä oli Malagan lentokenttä Espanjassa. Teimme ensimmäistä kertaa tuttavuutta Air Berlinin kanssa. Lentoyhtiö yllätti täysin ja positiivisesti. Useita matkoja Ryanairilla tehneenä vertailu mielessä tapahtui tähän toiseen halpalentoyhtiöön. Ensimmäinen ja varsin paljon koneeseen menoon vaikuttava seikka oli numeroidut paikat. Kaikki turhat ryntäilyt matkustajien keskuudessa jäävät pois. Ehkä hyvissä ajoin lähtöselvitykseen saapumisen ansiosta virkailija kysyi haluatteko ikkuna- vai käytäväpaikat. Samalla kertaa saimme myös liput jatkolennolle. Tämä lento laskeutui Düsseldorfiin ja siellä vaihdamme pienen odottelun jälkeen Malagaan jatkavaan koneeseen. Myös jälkimmäiselle oli ikkunapaikka. Koneessa oli tietysti ruuhkaista, kuten aina, matkustajien nostellessa käsimatkatavaroita lokerikoihin ja riisuessa takkejaan. Tähän toimenpiteeseen oli kaikilla riittävästi aikaa. Ryanairilla tässä kohtaa ovat lentoemännät jo kuuluttaneet useaan otteeseen valitsemaan lähimmän istuimen, että päästäisiin aikataulun mukaisesti ilmaan tai muuten joudumme odottamaan useita tunteja. Tämä oli huomattavasti miellyttävämpi tapa aloitta matka.

Päästyämme ilmaan tarjoiluvanut lähtivät liikkeelle. Alkoholittomat juomat sisältyivät lipun hintaan. Valikoimassa olivat kahvi, tee, tuoremehuja, virvoitusjuomat, vesi ja saksalaisten suosima tomaattimehu pippurilla ja suolalla höystettynä. Tämä herkku näytti enemmänkin kylmältä tomaattikeitolta jota piti tietysti maistaa. Olihan maku mainio mutta jääköön tähän yhteen kertaan. Seuraava lentoemäntä kyseli haluaako kana- vai kinkkusämpylän, joka myös kuului lipun hintaan. Ei hullummin halpalentoyhtiön koneessa. Toki tarjoiluvanut liikkuivat vielä toisenkin kerran, ja siinä välissä olivat perinteinen makeis- ja suvineerivaunun vuoro. Koneesta löytyi myös menu, jos haluaisi syödä lämpimän aterian, erillistä maksua vastaan. Hinnat olivat 10€ molemmin puolin. Testattiin ja ateria oli aivan vastaava mitä yli neljän tunnin lennoilla tarjoillaan.

Düsseldorfin lentokenttä oli erityisen viihtyisä, poikkesi näkymältään Helsinki-Vantaasta täysin. Ei ollut mitään ongelmaa saada aikaa kulumaan. Lipussa ollut lähtöportti muuttui vähän ennen koneeseen nousun alkua, on siis syytä tarkkailla tässä kohdassa infotauluja ja kuulutuksia. Tämä nimittäin toistui paluulennolla.. Jatkolennolla tarjoilu oli vastaavaa kuin aiemmin, tosin kanavoileipä oli vaihtunut juustoleipään. Malagan päässä matkalaukut näkyivät iloksemme nopeasti hihnalla. Niitähän ei tarvinnut Düsseldorfin kentällä pidellä, vaan ne siirtyivät suoraan jatkolennolle. Matkatavaroiden max paino ruumaan menevällä laukulla oli 20 kg. Käsimatkatavaralla paino oli 6 kg. Lähtiessämme paluumatkalle Malagasta virkailija ilmoitti matkalaukun painossa olevan vähän joustoa 1-2 kg. Tämä saattaa tietty vaihdella virkailijasta riippuen, mutta siis mahdollista.. Kentän ulkopuolella pääovien edustalla oli bussipysäkki, jossa Auto Europen kautta varaamamme auton autovuokraamon edustaja oli odottamassa. Hyppäsimme kyytiin ja hän vei meidät autovuokraamoon, jonne oli matkaa alle kilometri. Aiemmista vuokrauksista poiketen auto luovutettiin tankki täynnä ja se tuli palauttaa tankki tyhjänä. Matkalaukut Chevroletin takaboksiin ja paanalle. Pakko tunnustaa, että tätä ennen pistin virran Tom Tomiin ja syötin siihen osoitteen Costa Mijasin alueella olevasta Sitio De Calahondasta.

Aurinkorannalla kulkee rannikon suuntaisesti kaksi moottoritietä lähes vierekkäin, toinen on maksullinen ja toinen ei. Nopein ja lyhin reitti on maksullinen tie. Maksulliselta tieltä poistuessamme oikeassa reunassa oli turistiportti, jonka automaatti mielellään kuittasi visakortista muutaman euron summan. Jatkossa käytimme pelkästään maksutonta moottoritietä, jolla myös matka eteni hyvin. Tämä tie kulkee kaikkien rannikon kaupunkien ja kylien vierestä, joten sitä on helppo siirtyä pois.

Asuntomme oli vuokrahuoneisto Sitio De Calahondassa, noin kaksi ja puolikilometriä rannasta kohtisuoraan poispäin. Matkasta tekee mielenkiintoisen se, että nousua oli koko matka. Ajoittain nousua ei voi parhaalla tahdollakaan sanoa loivaksi. Näkymät Välimerelle parvekkeelta kruunaa pitkän nousun. Varsinainen panorama maisema. Tässä kolmen talon korttelissa oli huoneistojen yhteiskäytössä melko iso uima-allas, jossa ei uimareita näkynyt, liekö vesi ollut kylmää. Lisäksi korttelissa oli ruokakauppa Laura, ja kaksi avoinna oleva ravintolaa. Toinen ravintoloista tuli testattua ja erittäin hyväksi havaituksi.

Toisena päivänä suuntasimme auton kohti Gibraltaria. Moottoritietä matka taittui noin tunnissa. Ensin passin vilautus poistuttaessa Espanjasta, ja kymmenen metrin päässä tästä, passin vilautus saapuessamme Ison-Britannian maaperälle. Kaupunki ei sinäänsä niinkään kiinnostanut vaan The Upper Rock. Kuvista tuttu korkea kallio Gibraltarin kärjessä. Paikka sisälsi yllättävän paljonkin nähtävää, kunhan oli ensin kiemurrellut autolla serpentiinitietä pitkin ylös kalliolle. Huipulle voi mennä kävellen tai omalla autolla, molemmista peritään maksu. Alue on kuitenkin melko laaja, ja jos kierroksen tekee kävellen, pitänee varata aikaa koko päivä. Toisaalta ruuhkaisena aikana voi olla vaikeuksia omalla autolla liikuttaessa tien kapeuden ja parkkipaikkojen suhteen. Apinoiden lisäksi nähtävää ja kummasteltavaa löytyy tippukiviluolista, tunneleista, tykeistä melko vaatimattomaan linnakkeeseen. Hyvällä ilmalla näkyvät ovat todella mahtavat. Tämä oli hyvä yhden päivän retkikohde.

Fuengirola on suomalaisten ehkä suosituin kaupunki aurinkorannalla. Paljon palveluita saa suoraan suomenkielellä ja ilmestyy siellä myös ilmaisjakeluna Uusi Fuengirola niminen lehti, jolla on myös nettiversio. Kaupunki näyttää ja tuntuu erittäin viihtyisältä. Ainut mikä puutui, on lämmin ilma, tosin sen puuttuminen ei ole yllätys tähän vuodenaikaan. Suomen pakkaskelin kyllä voitti tämä vajaat 20 astetta pienellä tuulella puhtaasti. Ei ihme että aurinkorannalla usea suomalainen viihtyy koko talven. Ei lainkaan poisluettu versio joskus myöhemmin myös meidän kohdalla.

Yksi päivä kannattaa käyttää myös vierailuun sisämaassa. Me ajoimme Mijasin vuoristokylään. Kylä oli juuri sellainen, millaiseksi aitoa perinteistä Espanjalista vuoristokylää mielessään voisi kuvitella. Ehdottomasti näkemisen arvoinen kylä museoineen, härkätaisteluareenoineen, vanhan osan valkoiset talot kapeine katuineen ja tietysti aasitaksit. Aasien asia ovat hyvällä mallilla, sillä niille pidetään terveystarkastus kaksi kertaa vuodessa. Paljon pieniä ravintoloita ja kuppiloita joissa voi nauttia hyvästä ruuasta tai välipaloista. Täältä jatkoimme syvemmälle sisämaan, järvimaisemaan. Järvien osittain ruohikkoiset rannat selittyvät sillä, että kyseessä on tekojärvet tai patoaltaat miten asian haluaa ilmaista. Padot ovat upean näköisiä, varsinkin ensin vastaantuleva lähdettäessä Ardalesistä koilliseen. Tämän padon läheisyydessä on myös ravintola. Illan hämärtyessä palasimme moottoriteitä takaisin Sitio De Calahondaan. Vaihtoehtona olisivat olleet kapeat serpentiinitiet pimeällä.

Aika kului kuin siivillä, ihmekös tuo kun kyseessä oli Fly&Drive –matka. Matkalaukut kasaan ja kohti Malagan lentokenttää autovuokraamon kautta. Tapanani on ollut autoa vastaanotettaessa kiertää se ympäri ja mikäli kolhuja tai naarmuja autossa on havaittu, niin olen niistä kuvan napannut. Tässä autossa oli konepellillä naarmu, joka oli taltioitu kameraan. Kuvamateriaalia ei luovutuksessa tarvittu. Vuokraamon henkilö tarkasti auton takaluukkua myöden varmistaakseen ettei meiltä ole jäänyt sinne mitään. Se, että auton tankki voi olla tyhjä palautushetkellä, on aika hyvä asia. Sitä se on ilman muuta myös vuokraamolle. Joskus on saanut huoltoasemaa etsiä tankkausta varten ennen auton palautusta. Nyt piti suunnitella viimeiset ajot niin että bensaa jäisi mahdollisimman vähän. Bensa maksoi muuten 0.85 € litra. Tankki ei tyhjäksi kuitenkaan tullut ja vuokraamo sen sitten täyttää ja veloittaa seuraavalta vuokraajalta taas täyden tankillisen hinnan.

Malagan kentällä lennon lähtöselvitys avautuu noin kaksi tuntia ennen lentoa. Lähtöselvityksessä saamassamme lipussa oli lähtöportin kirjain, ilman numeroa. Tämä lienee sama kaikilla lentoyhtiöstä riippumatta. noin 40 minuuttia ennen lähtöä taulut kertoivat lähtöportin numeron. Air Berlinin koneessa systeemi pelasi tulomatkan tavoin. Pirteä pikku pakkaskeli Helsingin päässä toivotti meidät tervetulleeksi takaisin. Ajatus talven viettämisestä etelässä oli painautunut mieliimme.

Kustannuksia:

Lennot Helsinki-Malaga-Helsinki, Air Berlin, 2henkeä         486 €

Auton vuokraus, Auto Europe, 1 viikko                                       65 €

Asunnon vuokra, 1 viikko                                                                150 €

Parkkimaksu Helsingin kentällä                                                       53 €