Tekstin alkuun
Etusivu - TourNet
Talvi etelässä 2008-2009
Talvi etelässä tutkimuksen kohderyhmänä olivat ne henkilöt, jotka viettivät koko talven tai ison osan siitä etelässä. Viikon etelän lomailut eivät kuuluneet tutkimuksen piiriin. Tutustu mielenkiitoisiin selvityksiin!
Espanjan maisevat kutsuvat talven viettoon

Espanja vetää suomalaisia talven viettoon

 

Viime talven kokonaan tai pääosin etelässä viettäneille suunnatun tutkimuksen selvitykset ovat valmistuneet. Tämä oli ensimmäinen tälle kohderyhmälle suunnattu tutkimus. Tutkimukseen osallistuttiin Internetissä matkareitti.fi-sivustolla.

 

 Kesämatkojen ykkösmaa on ollut jo pitkään Saksa. Saksan talvilämpötilat eivät kuitenkaan suomalaisille riitä. 75 % vastaajista matkasi Espanjaan. Maa oli ehdoton ykköskohde sillä Portugali oli toiseksi suosituin ja sinne matkasi 7 % vastaajista.  Kolmen kärkeen nousi myös Ranska. Muita talven viettopaikkoja olivat mm. Marokko ja Thaimaa.

 

Matkan suunnittelussa luotettiin eniten omaan aiempaan kokemukseen ja Internetiin. Tärkeä rooli oli myös tuttavilla, karttojen selailulla sekä opaskirjoilla. Messut ja TV-ohjelmat eivät ole merkittäviä tietolähteitä pidempää talvimatkaa suunnitteleville.

 

Maanteitse matkan taittoi 57 % vastaajista ja 43 % nopeutti matkan tekoa lentämällä. Käytetyin ajoneuvo oli matkailuauto, jolla liikkui 25 % vastaajista. Auton ja matkailuvaunun yhdistelmällä taivalsi 16 % ja henkilöautolla 14 %. Motoristien osuus oli 2 %. Lähes kaikki ajoneuvoilla liikkuneet aloittivat taipaleensa meritse. 64 % merimatkoista tehtiin Finnlinesin aluksilla. Finnlines oli varustamoista selkeä ykkösvalinta menomatkalla sillä toisena oli Viking Line 18 % ja kolmantena Eckerö Line yhdessä Tallink Siljan kanssa 9 % osuudella. Tärkein kriteeri varustamon valinnassa oli laivan aikataulun sopivuus. Merkitystä oli myös järjestön tai yhdistyksen jäsenyyden tuoma hintaetu. Kolmanneksi merkittävin seikka valintaan oli hinta-laatu suhde.

 

50 % vastaajista aloitti talvimatkansa lokakuussa ja palasi takaisin Suomeen huhtikuussa. Vielä pitempään matkalla viihtyi 6 % vastaajista, sillä he lähtivät matkaan jo syyskuussa ja paluu ajoittui toukokuulle. 27 % aloitti matkansa joulu- tai tammikuussa ja palasi takaisin viimeistään huhtikuussa.

 

Finnlines vie suurimman osan automatkailijoista

Maanteitse matkan taittoi 57 % vastaajista ja 43 % nopeutti matkan tekoa lentämällä. Käytetyin ajoneuvo oli matkailuauto, jolla liikkui 25 % vastaajista. Auton ja matkailuvaunun yhdistelmällä taivalsi 16 % ja henkilöautolla 14 %. Motoristien osuus oli 2 %. Lähes kaikki ajoneuvoilla liikkuneet aloittivat taipaleensa meritse. 64 % merimatkoista tehtiin Finnlinesin aluksilla. Finnlines oli varustamoista selkeä ykkösvalinta menomatkalla sillä toisena oli Viking Line 18 % ja kolmantena Eckerö Line yhdessä Tallink Siljan kanssa 9 % osuudella. Tärkein kriteeri varustamon valinnassa oli laivan aikataulun sopivuus. Merkitystä oli myös järjestön tai yhdistyksen jäsenyyden tuoma hintaetu. Kolmanneksi merkittävin seikka valintaan oli hinta-laatu suhde.

 

50 % vastaajista aloitti talvimatkansa lokakuussa ja palasi takaisin Suomeen huhtikuussa. Vielä pitempään matkalla viihtyi 6 % vastaajista, sillä he lähtivät matkaan jo syyskuussa ja paluu ajoittui toukokuulle. 27 % aloitti matkansa joulu- tai tammikuussa ja palasi takaisin viimeistään huhtikuussa.

Leirintäalueille asui lähes kolmannes vastaajista talvensa.

Huoneiston tai talon oli vuokrannut 33 %. Majoitus tapahtui 32 % leirintäalueilla. 20 % asui omistamassaan huoneistossa. Muita asumismuotoja olivat hotelli, maatilamajoitus, majatalo ja hostelli. 86 % vastaajista asui koko ajan tai pääosin samassa paikassa. 9 % vaihtoi paikkaa muutaman viikon välein.

 

Majoituskohteen valinnassa ratkaisevimpia asioita olivat hinta-laatusuhde, omakohtainen aiempi kokemus sekä palveluiden sijainti kävelymatkan etäisyydellä. Tärkeänä pidettiin myös paikan monipuolisia palveluita, tietoa siitä että kohteessa on myös muita suomalaisia ja mahdollisuutta harrastuksiin. Palveluiden saaminen suomenkielellä ei ollut merkitsevää.

 

Yleisin ryhmäkoko oli kaksi henkeä. Keski-ikä näiden osalta eriteltynä matkustustavan mukaan:

 

auton ja matkailuvaunun yhdistelmä

65v

henkilöauto

58v

lentokone

61v

moottoripyörä

56v

matkailuauto

61v

 

Talven vietosta etelässä näyttäisi tulevan tapa, sillä 54 % vietti nyt viidettä tai useampaa talvea etelässä. Neljäs kerta tämä oli 21 %:lle, kolmas kerta 11 %, toinen kerta 9 %:lle ja ensimmäinen kerta vain 5 %:lle vastaajista.

 

 

 

 

Matkakustannukset keskiarvoin ajoneuvokohtaisesti matkoista joiden kesto oli 5-6 kk:

 

auton ja matkailuvaunun yhdistelmä

4 050 €

henkilöauto

5 200 €

lentokone

3 700 €

matkailuauto

4 900 €

 

 

 

 

 

Eräs vastaajista ilmoitti kustannukset näin ”Halvempaa kuin talvi Suomessa”

 

 

Yli 70 % vastaajista palasi samaa tai pääosin samaa reittiä Suomeen kuin tulomatka.

Paluumatkalla merimatkoja tehtiin selkeästi eniten Finnlinesin aluksilla 72 %. Tallink Silja nosti myös osuuttaan menomatkaan nähden ja kuljetti 12 % vastaajista takaisin Suomeen. Viking Line ja Eckerö Line saivat 8 % meritien valinneista matkailijoista.

 

Paluulentojen osalta käytetyin lentoyhtiö oli Air Finland 40 % osuudella. Seuraavina tulivat Air Berlin 20 %, Lufthansa ja Finnair 13 %. Lentomatkojen tärkein valintakriteeri oli edullisuus ja toisena suora lento. Lentoyhtiöllä ei ole juurikaan merkitystä, kuten ei myöskään kanta-asiakkuudella tai luottamuksen tunteella lentoyhtiötä kohtaan.

 

Kehitystä toivottiin seuraavissa asioissa:

Liikuntarajoitteisten esteettömälle liikumiselle toivottiin kiinnitettävän huomattavasti enemmän huomiota esim. ravintolat, kahvilat wc:t jne.

Leirintäalueille sosiaalitiloihin esitettiin lämmitystä ja siisteys tason nostamista joissakin tapauksissa.

Yleisin kehitystoive liittyi Internet-yhteyksien parantamiseen.

 

Seuraavan talven mahdollisesta matkasta kysyttäessä saatiin vastaukseksi, että 64 % matkustaa ehdottomasti etelään, ja 28 % piti todennäköisenä matkan toteutumista, vain 8 % ei vielä osannut sanoa viettävätkö seuraavan talven etelässä. Merkittävää oli myös, ettei ketään vastaajista käyttänyt vaihtoehtoja emme varmasti matkusta tai tuskin matkustamme etelään.

 

 

Vastaajien ilmoittamia reittejä:

Helsinki-Travemunde:
Vaasa-Helsinki(laiva)-Travem.-Mulhause (A1-A7-A5),Mulhause-Lyon A36-A39-N346-A?) Lyon-Valence-Orange(A7)-Nimes-Perpignan(A9)-L.Jonguera-Barcelona-Valencia-Alicante(A7)-La Manga(AP37)
Helsinki ( laiva )- Travemunde- Moselinlaakso- Luxsenburg- Millaun silta- Andorra- Tarragona- Valencia-Malaga- Fuengirola.
Travemünde-Hampuri (E22), - Hannover, Bad Hersfeld (A7-E45), - Frankfurt (A5-E40), - Freiburg (A5-E35), - Mulhouse, Dole (A36-E60), - Lyon (A39, A40-E62), Orange (A7-E15), Perpignan (A9-E15), - Barcelona, Valencia, Murcia (A7-E15), - Malaga (A92, A359, N331), benalmadena (N340)
Helsinki -Rostock-Hannover-Dysseldorf-Pariisi-Bordeaux-San Sebastian-Madrid-Granada-Malaga. 
Lohja (1)-Hki (laiva) Travemunde (E47) Hampuri (E45)-Kassel (E40)-Frankfurt (E35)-Mulhouse (E60)- Lyon (E15)- Avignon (E15)-Barcelona (E15)-Valencia (E15)- Santa Pola (E15)
Trawem.-Hannover-Dysseldorf-Frankfurt-Stuttgart-Mynchen-Freiburg-Dion-Lyon-Nimes-Perpignan-Bar celona-Valencia-Murcia-Almeria-Málaga
Rostok(A20)-Lybeck(A1)-Hamburg((A7)-Bad Hersfeld(A5)-Mulhouse(A36)-Beaune(A6)-Lyon(A7)-Orange(A9)-Perpignan(A7)-Fuengirola
Helsinki (laiva) Travemunde (1- E22)Hamburg ( 7-E-45)Hannover -(7-E45- 5-E40-) Frankfurt (5E35-) Karlsruhe (5-E35) Mulhouse (A36) Baune (A6) Lyon (A7-A9-E15)Barcelona (AP7.E15)Alicant (N322) Santa Pola
laiva-Helsinki-TraveKassel-Saarbrucken-Lyon-montpellier-Barcelona-Mardid-Malaga-Marbella
Helsinki (laiva)-Travemünde A 1-Wintersvijk-Gaalgebierg Esch (Luxemburg)-Montargis Ranska A 20-Bergerac Ranska N 124, E 5, N 1, Burgos Espanja E 80-Guarda Portugal A 23-Glegã-Evora-Olhão-Lagos-Tavira
Helsinki (laiva)- Travemunde A21- Hohenlockstedt L121- A23 Hamburg A1 - Winterswijk NL A31 - A1 - A61 Polch - A1 Luxenburg - A1 Metz - N4 Saint-Dizier - Troyes N77 - Auxerre N151 - Châteauroux A20 - E62 - D170 - D951 -
Helsinki-Travemunde AI Bremer -Trier-Luxemburg A21-A36 N83 Lyon (E15) Nimes-Valencia(E15) -Almeria-Torre Del Mar(Malaga)
Helsinki (laiva)-Travemunde-Winterswijk-Pariisi-Vouvray-San Sebastian-Salamanca (E80)-Figueira da Foz-Nazare-Evora-Beja-Quarteira-Sevilla-Marbella-La Manga-Saint Jean Pla de Corts
helsinki-lubeck-kassel-nuremberg-wien-Sopron-kesthely.
Naantali Kapelskär
Naantali-Kappelskär(E4)-Helsinborg-Helsingör-Rodby-Puttgarden-Mannheim-Mullhause-Millau-Toulouse-Vielha-Lleida-Valencia-Jumilla-Murcia-Granada-Benalmadena.
 
Turku Tukholma
Turku-Tukholma-Helsingborg-Helsingör-Rödby-Puttgarden-Hampuri-Basel-Montreux-Evian-Valence-Barcelona-Alicante-Almeria-Torre del Mar
Turku(laiva)-Tukholma(E4)-Helsingborg-Hampuri-Luxemburg-Nancy-Barcelona-Malaga-Algeciras(laiva)-Ceuta-Casablanca-Agadir
Turku(laiva)-Tukholma(E4)-Helsingborg(laiva)-Helsingor(E47-E55)-Gedser(laiva)-Rostock-Berliini-Mons-Bordeaux-Madrid-Benalmadena(määränpää)
Helsinki Tallinna
h:ki-tallinna-riga-kaunas-augustov-tie 61-varsovaan-lotz-wroklaw-jelena gora-praha-e.50 plzen-nurberg-amberg-karlsruhe-mulhouse-freiburg-besango-lyon-montpellier-barcelona-manresa-leida-teruel-torrevieja-almeria
Tallinna-Torrevieja niin pieniä maaseututeitä, ettei numeroita aina ollut eikä niitä enää löydy mistään!
Helsinki-Tallina-Riika-Varsova-Wroclaw-Stuttgart-Lyon-Barcelona-Valencia-Malaga
Muut reitit
rodby-butgaren frankfurt mulhouse lyon nimes espanjan raja e15 alas koko matka autoviaa torre del mar camping
Haaparanta - Tukholma E4-Malmö(silta) -Rödby(laiva)-Hannover A1/A7 -Koblenz A5 -Luxemburg A1 -Verdun N18 -Troyes N77 -Chateauroux N151 -Bordeaux N21/N89 -Arcachon A63 -St Jean de Luz N10 -Oviedo N8 -Aveiro AP66/A52/IP3 -
Helsinki(laiva)-Tukholma-Göteborg(laiva)-Kiel-Hamburg (juna)-Narbonne-Ayamonte
helsinki-vantaan lentokenttä(lentokone airberlin)-dusseldorf(lentokone airberlin)-malaga, espanja (vuokra-auto)- mijas costa, Calahonda (määränpää)

Luettelo kohteista joissa ilmoitettiin menomatkan yöpymisistä:

1. yö Autohof 53 Saksa(3 euroa) 2. yö Camp.L´Eperviere Valence,Ranska 3. yö Camp.Torre la Sal 2 Espanja, Oropesan kupeessa
TIRPORT ZAJAZD 120 slotia 2 rekkaparkki ja hotelli lähellä wrolavia
Saksan Mosel laakso, olemme siellä usein yöpyneet ja kaikki hotellit ovat olleet hyviä, eli hinta/laatusuhde on oikein hyvä.
Bord Atlas/Stellplatsit, vapaaparkit
Espanja, Salamanca, Ruta de la Plata
Hildesheim, Evian
yövyimme rekkaparkeissa tai vastaavissa
Saksa Lybeck ja Trier.Ranska Lunel..Espanja Vinaros ja Torre LA Sal 2,ja Murcia.
emme yöpyneet ajettiin perille suaraan,koska meillä on 2 isoa koiraa,ei siis ihan helppoa löytää hotelli joka ottaa meirät.
Saksassa me käytimme stellerplast paikkoja joissa maksu yöstö 5-12 euroa. Vesi sähkö ja kem.wc.tyhjennys. Alueita tosi paljon ja kirjakin löytyy eikä niitä muuten löydäkään.
Camping Lubeck-Schönböcken Saksa N53 52 10 E 1037 50 Lyon Indigo Lyon
Espanja, Elche, Hotel Ibis, C/Barchell 5
S/Höga Kusten/Docksta baren /Rasta- S/Tukholma E/Sille Krog /Rasta-S/Hörby/ c.Ringsjöstrand -DK/Faro /Rasta - D/Lyypekki / c.L.-Schönböcken -FR/Verdun/ c.Les Breuils -FR/Limoges/Esso-rasta -E/Urrugne/c.Juantcho - E/Ribadesella/Camping-P/Aveiro/c.Jacinto - P/Beja/camping- E/Torrox costa /c. El Pino -E/Santa Pola /C.Bahia de Santa Pola
Obernai, Ranska. l-alue Rosas, Espanja, l-alue
Ranska, Lyon Camping Indigo Lyon Espanja, Tarragona Camping Park Playa Bara
espanja, mijas costa, mijas, fuengirola
Belgia,Mons,Ibis Ranska,Bordeaux,Ibis Espanja,Madrid,Ibis

© 2007 TourNet - Tekninen toteutus Optinet kotisivut