|
Fly and Drive 2007 – tutkimuksen selvityksiä
TourNet toteutti F & D-tutkimuksen koskien vuoden 2007 matkoja. Tutkimukseen vastattiin Internetissä matkareitti.fi-sivustolla. Tutkimus oli Suomessa ensimmäinen laatuaan ja se tullaan toteuttamaan jatkossa vuosittain. Vastauksia tutkimukseen saatiin 34 kpl.
Helsinki-Vantaan lentokenttä oli selkeästi suosituin matkan lähtökenttänä (67 %). Tampereen Pirkkala oli toiseksi suosituin lähtöpaikka jota käytti noin joka viides matkailija (21 %). Nämä kaksi kenttää erottuivat omaan sarjaansa muihin verrattuna. Lentoyhtiöistä kolmen käytetyimmän muodostivat Finnair (55 %) sekä samalla osuudella (15 %) Blue 1 ja Ryanair. Aikataulun mukaisesti menolento tapahtui 73 %:la.
Kaikkiaan F&D matkailijat vierailivat 24 maassa. Näistä viisi suosituinta olivat Saksa (35 %), Ranska (24 %), Espanja (15 %), Italia (12 %) ja Tanska (9 %). Saksan kävijöiden mieleen jäivät erityisesti Mosel ja Rein jokien maisemat. Maisemat olivat yleisestikin painuneet matkamuistoina parhaiten mieliin.
Ajoneuvo oli useimmiten varattu etukäteen. Ajoneuvon vastaanotto sujui pääosin ongelmitta. Vain kolmella vastaajalla ilmeni epäselvyyksiä. 35 % vastaajista ilmoitti saaneensa ajoneuvosta riittävästi opastusta. Liian vähän tai ei lainkaan opastusta ajoneuvosta sai 21 %. Opastusta ei tarvinnut lainkaan 24 %. Ajoneuvon kunnon vastaanottotilanteessa tarkisti pikaisella vilkaisulla 53 %. Yhdessä vuokraamon edustajan kanssa tarkastuksen teki 24 % ja 9 % ei kiinnittänyt asiaan lainkaan huomiota. Useimmissa tapauksissa vuokrattava ajoneuvo oli henkilöauto. 47 % vastaajista ilmoitti tutustuneensa vuokrasopimuksen sisältöön jonkin verran, kun taas sopimuksen sisällöstä ei tiennyt mitään 9 %.
Pääsääntöisesti lomamatkan kesto oli pidempi kuin ajoneuvon vuokrausaika. 35 %:a vastaajista oli vuokrannut ajoneuvon koko loman ajaksi. Yleisin ajoneuvon vuokrausaika oli 4-7 vrk. Suosituimmat lomakuukaudet olivat touko-, kesä- ja heinäkuu. Matkan aikana ajetut kilometrimäärät jakaantuivat melko tasaisesti välillä 501–1500 km. Niukasti eniten ajettiin 501–1000 km:n matkoja. Vain kolmessa tapauksessa ilmeni jotakin ongelmaa ajoneuvossa, muut selvisivät ilman.
Autovuokraamoista eniten käytetty oli Avis (24 %). Lähelle tätä kipusi Europcar (21 %) ja kolmantena oli Herz (9 %). 79 % oli autovuokraamoon erittäin tyytyväisiä tai tyytyväisiä. Vuokraamoonsa tyytymättömiä oli 6 % vastaajista. Ajoneuvon palautustilanteessa ajoneuvon kunto kiinnosti vuokraamon edustajaa 62 %. 33 % vastaajista ilmoitti, ettei ajoneuvoa tarkistettu tai ei osannut sanoa tarkistettiinko sitä. Vain yhtä vastaajaa vuokraamo oli veloittanut lisämaksulla jälkikäteen. Lisäveloitus ei tullut vastaajalle yllätyksenä vaan sitä osattiin odottaa.
Paluulennon suosituimmat lentoyhtiöt olivat sama kuin matkalle lähdettäessä. Lennoista 59 % tapahtui aikataulun mukaisesti. Erittäin tyytyväinen tai tyytyväinen lentoyhtiöönsä oli 97 % vastaajista.
Fly & Drive-matkan ylivoimaisesti suosituin ostotapa oli ostaa matka omatoimisesti, lento ja vuokraus, eri paikoista Internetistä. Kaikkiaan matkoista ostettiin Internetin kautta 80 %.
Yli puolet vastaajista käytti matkaansa kokonaisuudessaan 2000 euroa tai vähemmän. Matkaseurue oli yleisimmin pariskunta 44 %. Perheitä vastaajista oli 29 %.
Vuoden 2008 tutkimuksen vastausaika alkaa huhtikuun alussa kestäen vuoden loppuun.
Tulokset taulukko muodossa
|