|
Autoliiton matkailututkimus: Suora laivayhteys Saksaan on nyt suosituin lähtö- ja paluureitti
Suora laivayhteys Saksaan on kasvattanut suosiotaan jo neljä vuotta peräkkäin. Nyt autolauttayhteydet Helsingistä Travemündeen tai Rostockiin nousivat suosituimmaksi lähtö- ja paluureiteiksi ohi Helsinki–Tallinna-reitin. Saksa nousi tänä vuonna myös suomalaisten suosituimmaksi automatkailukohteeksi: 49 prosenttia automatkailijoista vieraili Saksassa. Ruotsi oli toiseksi suosituin vierailukohde 45 prosentin osuudellaan.
”Erityisesti motoristit tuntuvat suosivan laivareittiä Saksaan. Monet moottoripyörällä matkaavat säästävät mielellään ajokilometrejä Keski-Euroopan mutkaisille pikkuteille sen sijaan, että ajaisivat Ruotsin tai Baltian läpi sinne”, Autoliiton matkailupäällikkö Susanna Suokonautio-Hynninen sanoo.
Saksa säilytti asemansa myös suosituimpana pääkohdemaana 20 prosentin osuudellaan. Norja nousi toiseksi ja Italia kolmanneksi. Ruotsin suosio pääkohdemaana laski viime vuoden ensimmäiseltä sijalta viidenneksi.
Yli puolet ulkomaille suuntautuvista matkoista tehdään henkilöautoilla. Matkailuautolla liikkeellä oli 18 prosenttia matkaajista ja moottoripyörillä 14 prosenttia. Moottoripyöräilijöiden osuus on noussut eniten viime vuoteen verrattuna. 1–2 henkeä oli viime vuoden tapaan selkeästi yleisin ryhmäkoko.
Automatkailun pääväyliksi voidaan nimetä E4-tie Ruotsin kautta ajettaessa ja Via Baltica Tallinnasta eteenpäin. Sen sijaan Saksaan laivoilla matkustavat hajaantuvat melko nopeasti eri tahoille.
Suurin osa vastanneista valitsi autolautan sekä meno- että paluumatkalle. Lentokoneen ja vuokra-auton yhdistävien Fly & Drive -matkojen suosio on kuitenkin nousussa, sillä 10 prosenttia vastaajista lähti ja palasi lentäen. Viime vuonna vastaava osuus oli 5 prosenttia.
Vallitseva taantuma ei vastausmäärän perusteella vaikuttanut merkittävästi automatkailuun ulkomaille. Myöskään euromääräisissä matkakustannuksissa ei esiintynyt oleellisia muutoksia viime vuoteen verrattuna. 49 prosenttia käytti matkaansa enintään 2000 euroa.
Vastauksia tämän vuoden tutkimukseen saatiin kaikkiaan 674 kappaletta. Autoliitto on tutkinut kesäaikana ulkomaille tehtyjä automatkoja vuodesta 2004 alkaen. Automatkailututkimuksien toteutuksesta vastaa Harri Mäki TourNetista. Autoliitto hyödyntää tutkimuksia muun muassa opas- ja tiedotemateriaaleissa. Autoliiton tuorein opas, Etelä-Ruotsin ja Tanskan parhaat matkailukohteet, julkaistaan tammikuussa Matka 2010 -messuilla.
Automatkailututkimuksen selvityksiä 2009
Automatkailijan tärkein tietolähde matkaa suunniteltaessa on Internet 48 %. Seuraavaksi tärkeimmät ovat oma kokemus ja painotuotteet. Tv ei ole oleellinen tietolähde matkan suunnittelussa. Eniten etukäteistietoa haetaan majoituksesta ja liikennemääräyksistä. Tärkeitä ovat myös tiedot nähtävyyksistä sekä matkailuteistä.
Yli puolet ulkomaille suuntautuvista matkoista tehdään henkilöautoilla (mukaan laskettu myös pakettiautot, maasturit sekä farmarit). Matkailuautolla liikkeellä oli 18 % sekä moottoripyörällä 14 %. MP:n osuus on noussut eniten viime vuoteen verrattuna. Ajoneuvoyhdistelmillä matkusti 7 %, joka on hieman viimevuotista enemmän. 1-2 hengen ryhmä oli viimevuoden tapaan selkeästi yleisin ryhmäkoko.
Suosituimmaksi lähtöreitiksi oli noussut meritie Saksaan. Finnlinesin osuus tällä reitillä oli 75 % ja Tallink Siljan Superfast 25 %. Toiseksi suosituinta reittiä Helsinki – Tallinna hallitsee Tallink Silja 45 %. Autoliiton ensimmäisessä tutkimuksessa 2004 suosituin lähtöreitti Turusta Tukholmaan oli nyt kolmantena. Tämän reitin valtikka on Viking Linellä 71 % osuudella. Kesän uusi laivayhteys Helsingistä Puolaan kiinnosti 5 % vastaajista. Mikäli lähtöreittiä katsotaan maakohtaisesti, suuntasi Ruotsiin eniten ajoneuvoja. Matkustajaosuudet kokonaisuudessaan varustamoiden kesken jakaantuivat seuraavasti: kaikki reitit huomioituna Finnlines 35 %, Tallink Silja 29 % sekä Viking Line 24 %. Lentäen matkansa aloittaneita oli 10 % jossa on kasvua 4 % vuotta aiempaan. Heidän osalta käytetyin autovuokraamo oli Avis 26 %. Seuraavina olivat Europcar 21 %, Hertz 21 %, Autoeurope sekä Budget 7 %.
Kaksi suosituinta vierailumaata olivat Saksa ja Ruotsi. Kolmanneksi Viron rinnalle on noussut Itävalta, Tanskan ollessa 5. Vierailumaista Itävallan lisäksi suosiota ovat eniten nostaneet Italia, Sveitsi ja Alankomaat. Pääkohdemaana ykkösenä pysyi edelleen Saksa. Norja nousi kakkoseksi ja Italia Kolmanneksi. Ruotsin suosio pääkohdemaana laski viime vuoteen verrattuna.
Ajallisesti enintään viikon kestävien matkojen määrä väheni. 15–21 vrk:n matkojen osuus puolestaan kasvoi, muiden matkan kestojen pysyen lähes ennallaan. Ajankohta matkoilla vuonna 2008 oli selkeästi kesäkuu painotteinen. Nyt matkat jakaantuivat tasaisemmin kesä ja heinäkuulle. Matkalla ajettujen kilometrien perusteella alle 2000 km, 2001–4000 km sekä yli 6000 km pituisten matkojen osuudet vähenivät. Kasvua tapahtui matkoilla joiden pituus oli 4001-6000km. Muutokset olivat kuitenkin pienehköjä. Euromääräisissä matkakustannuksissa ei oleellisia muutoksia viime vuoteen verrattuna esiintynyt. 49 % käytti matkaansa enintään 2000 €.
Suosituin paluureitti Suomeen oli nyt meritse Saksasta. Toiseksi käytetyin oli meritie Tallinnasta Helsinkiin. Fly & Drive matkojen suosio on nousussa sillä 10 % vastaajista palasi lentäen. Viime vuonna vastaava osuus oli 5 %. Vuonna 2006 Fly & Drive matkailijoiden osuus oli vähän yli kaksi prosenttia.
Kesäaikana tehtävien ulkomaanmatkojen ajoreittien selvitys oli tänä kesänä mukana yhtenä kysymyksenä. Selkeitä reittejä, ikään kuin pääväyliä, ei voida nimetä kuin Ruotsin kautta ajettaessa E4 ja Tallinnasta eteenpäin Via Baltica. Saksaan laivoilla menevät hajaantuvat melko nopeasti eri tahoille. Toisaalta tämä kertoo automatkailun vapaudesta valita oma matkareittinsä, sehän on automatkailun suola, mahdollisuus toteuttaa matka niin kuin sen itse haluaa.
Vastauksia tämän vuoden tutkimukseen saatiin kaikkiaan 674 kpl. Tämä on samaa tasoa kuin vuonna 2008. Vallinnut taantuma ei vastausmäärän perusteella vaikuttanut merkittävästi ulkomaille suuntautuvaan automatkailuun.
Ajoneuvokohtaiset matkustajaprofiilit:
Henkilöauto:
Henkilöautoilla matkustavat aloittavat matkansa Helsingistä laivalla Tallinnaan. Vaihtoehtona he harkitsevat pitkään myös laivamatkaa Saksaan. Matkan aikana he valitsevat majoituksen keskustasta tai sen välittömästä läheisyydestä. Päiväretket suuntautuvat keskustaan. Yöpyminen tapahtuu useimmiten hotelleissa. Ruokailut tapahtuvat ravintoloissa ja baareissa. Matkalla taittuu kilometrejä 2000. Näistä pääosa ajetaan maksuttomilla teillä. Tiet ovat tyypiltään paikallisteitä. Navigaattoria ja karttoja käytetään matkalla tasavertaisesti. Matkakassan suuruus on noin 1000 €. Tehtäessä matkalla hankintoja, useimmin valinnan ratkaisee alhainen hinta. Paluu Suomeen tapahtuu usein laivalla Tallinnasta Helsinkiin. Matkalla ollaan noin viikko.
Matkailuauto:
Matkailuautolla matka alkaa Helsingin satamasta kohti Saksaa. Vaihtoehtona harkittiin pitkään myös laivamatkaa Tallinnaan. Matkan aikana he valitsevat majoituksen keskustasta tai sen välittömästä läheisyydestä. Päiväretket suuntautuvat myös keskustaan, mutta välillä retkeillään myös luonnossa. Yöpyminen tapahtuu useimmiten leirintäalueilla. Ruoka valmistetaan pääasiassa itse. Vierailukohteet löytyvät ajamalla paikallisteitä navigaattorin opastuksella. Maksullisia teitä ei juurikaan käytetä. Kilometrejä matkalla taittuu helposti yli 2000. Aikaa matkaan varataan yli kaksi viikkoa. Tehtäessä matkalla hankintoja useimmin valinnan ratkaisee korkea laatu. Matkalla käytetään rahaa noin 3000 €. Paluu Suomeen tapahtuu laivalla Saksasta Helsinkiin.
Moottoripyörä:
Motoristi valitsee lähtöreitikseen laivareitin Helsingistä Saksaan. Tällä noin kahden viikon matkallaan hän ajaa noin 4000 km, joista suurin osa on paikallisteitä. Maksulliselle tielle hän suuntaa harvoin. Matkan aikana hän valitsee majoituksen keskustasta tai sen välittömästä läheisyydestä. Yöpyminen tapahtuu useimmiten hotelleissa. Ruokailut tapahtuvat lähes aina ravintoloissa tai baareissa. Päiväretket suuntautuvat lähinnä keskustaan. Apuna matkalla käytetään navigaattoria ja karttakin on mukana. Tehtäessä matkalla hankintoja useimmin valinnan ratkaisee alhainen hinta. Matkakassa on suuruudeltaan noin 2000€. Paluu Suomeen tapahtuu usein laivalla Saksasta Helsinkiin.
Ajoneuvoyhdistelmä:
Yhdistelmällä liikkuva valitsee lähtöreitikseen meritien Helsingistä Saksaan. Matkaa taittuu kaikkiaan noin 4000 km, joista suurin osa maksuttomilla teitä. Paikallistiet eivät ole itsestään selvä valinta, myös moottoriteitä käytetään. Majoituspaikan ei tarvitse sijaita keskustassa sillä myös maaseutu on voimakas vaihtoehto. Yöpyminen tapahtuu lähes aina leirintäalueella. Päiväretki suuntautuu luontoon vaikka keskustoihinkin retkiä tehdään. Hankintoja tehtäessä korkea laatu on merkitsevä, joskin myös alhainen hinta houkuttelee. Matkalla käytetään rahaa runsaat 2000 €. Suomeen paluureittiä puntaroidaan välillä meritie Saksasta vai ajamalla Ruotsista. Matka on kestoltaan yli kolme viikko.
|
tärkein tietolähde matkanne suunnittelussa? |
% |
|
Internet |
48 |
|
oma kokemus |
39 |
|
painotuotteet |
8 |
|
tuttavat |
3 |
|
messut |
1 |
|
matkatoimistot |
1 |
|
TV |
0 |
|
Millaista tietoa haet etukäteen? |
% |
|
tietoa majoituksesta |
54 |
|
tietoa liikennemääräyksistä |
53 |
|
tietoa nähtävyyksistä |
50 |
|
tietoa matkailuteistä |
41 |
|
tietoa alueen/kohteen historiasta |
23 |
|
tietoa paikallisesta kulttuurista |
20 |
|
Millä ajoneuvolla matkustitte? |
% |
|
henkilöauto,maasturi,farmari tai pakettiauto |
54 |
|
matkailuauto |
18 |
|
moottoripyörä |
14 |
|
ajoneuvoyhdistelmä |
7 |
|
lentokone ja auto |
5 |
|
jokin muu |
3 |
|
Montako henkilöä matkusti samalla ajoneuvolla? |
% |
|
yli 6 |
2 |
|
5-6 henk. |
6 |
|
3-4 henk. |
32 |
|
1-2 henk. |
61 |
|
Miten siirryitte Suomesta ulkomaille? |
% |
|
Helsingistä Puolaan (muu tapa) |
5 |
|
lentäen |
10 |
|
autolautalla Vaasasta Uumajaan |
1 |
|
autolautalla Turusta Tukholmaan tai Kapelskäriin |
14 |
|
autolautalla Naantalista Kapelskäriin |
4 |
|
autolautalla Helsingistä Tukholmaan |
5 |
|
autolautalla Helsingistä Travemündeen tai Rostockiin |
23 |
|
autolautalla Helsingistä Tallinnaan |
22 |
|
ajamalla Venäjälle |
1 |
|
ajamalla Ruotsiin |
8 |
|
ajamalla Norjaan |
8 |
|
Matkustajaosuudet varustamoittain (kaikki reitit): |
% |
|
Finnlines |
35 |
|
RG-Line |
1 |
|
Viking Line |
24 |
|
Tallink Silja |
29 |
|
Eckerö Line |
7 |
|
Autonvuokrauksessa vuokraamon nimi |
% |
|
Avis |
26 |
|
Europcar |
21 |
|
Hertz |
21 |
|
Budget |
7 |
|
Autoeurope |
7 |
|
National |
5 |
|
Sixt |
5 |
|
Alamo |
2 |
|
E-autovuokraamo |
2 |
|
Rodos cars |
2 |
|
Thrifty |
2 |
|
Maat joissa vierailtiin |
% |
|
Saksa |
49 |
|
Ruotsi |
45 |
|
Itävalta |
25 |
|
Viro |
25 |
|
Tanska |
22 |
|
Ranska |
21 |
|
Italia |
20 |
|
Puola |
18 |
|
Latvia |
17 |
|
Liettua |
16 |
|
Norja |
15 |
|
Sveitsi |
13 |
|
Alankomaat |
12 |
|
Tsekki |
12 |
|
Belgia |
11 |
|
Luxemburg |
9 |
|
Slovakia |
9 |
|
Espanja |
7 |
|
Slovenia |
7 |
|
Kroatia |
6 |
|
Unkari |
6 |
|
Lichtenstein |
4 |
|
Portugali |
2 |
|
Iso-Britania |
2 |
|
Andorra |
2 |
|
Monaco |
2 |
|
Romania |
1 |
|
Venäjä |
1 |
|
USA |
1 |
|
Kreikka |
1 |
|
Valkovenäjä |
1 |
|
Vatikaani |
1 |
|
San Marino |
1 |
|
Bulgaria |
1 |
|
Bosnia |
0 |
|
Serbia |
0 |
|
Turkki |
0 |
|
Kanada |
0 |
|
Kreikka |
0 |
|
Marokko |
0 |
|
Belgia |
0 |
|
Moldova |
0 |
|
Kuinka kauan lomatkanne kesti? |
% |
|
8-14 vrk |
31 |
|
1-7 vrk |
30 |
|
yli 21 vrk |
20 |
|
15-21 vrk |
19 |
|
Matkustuskuukausi |
% |
|
huhtikuu |
6 |
|
toukokuu |
10 |
|
kesäkuu |
37 |
|
heinäkuu |
33 |
|
elokuu |
10 |
|
syyskuu |
2 |
|
lokakuu |
2 |
|
Lomalla ajettu kilometrimäärä |
% |
|
2001-4000 |
32 |
|
4001-6000 |
26 |
|
alle 2000 |
24 |
|
6001-8000 |
14 |
|
yli 8000 |
5 |
|
Matkakustannukset euroissa |
% |
|
yli 5000 |
8 |
|
alle 1000 |
22 |
|
4001-5000 |
8 |
|
3001-4000 |
15 |
|
2001-3000 |
21 |
|
1001-2000 |
27 |
|
Miten palasitte ulkomailta takaisin Suomeen? |
% |
|
autolautalla Travemündestä/Rostockista Helsinkiin |
21 |
|
autolautalla Tallinnasta Helsinkiin |
19 |
|
autolautalla Tukholmasta/Kapelskäristä-Turkuun |
14 |
|
ajamalla Ruotsista |
12 |
|
lentäen |
10 |
|
ajamalla Norjasta |
8 |
|
(autolautalla Puolasta) Muu tapa |
6 |
|
autolautalla Tukholmasta Helsinkiin |
5 |
|
autolautalla Kapelskäristä Naantaliin |
4 |
|
ajamalla Venäjältä |
1 |
|
autolautalla Uumajasta Vaasaan |
1 |
|
saaristolautoilla Ruotsista |
1 |
|
Pääkohdemaat: |
% |
|
Saksa |
20 |
|
Norja |
13 |
|
Italia |
12 |
|
Ranska |
11 |
|
Ruotsi |
10 |
|
Viro |
10 |
|
Puola |
7 |
|
Itävalta |
7 |
|
Espanja |
7 |
|
Unkari |
5 |
|
Tanska |
4 |
|
Kroatia |
4 |
|
Sveitsi |
3 |
|
Alankomaat |
1 |
|
Tsekki |
1 |
|
Latvia |
1 |
|
Liettua |
1 |
|
Iso-Britania |
1 |
|
Kreikka |
1 |
|
USA |
1 |
|
Portugali |
1 |
|
Belgia |
1 |
|
Venäjä |
1 |
|
Slovenia |
1 |
|
Andorra |
0 |
|
Bulgaria |
0 |
|
Turkki |
0 |
|
Serbia |
0 |
|
Belgia |
0 |
|
Islanti |
0 |
|
Irlanti |
0 |
|
Slovakia |
0 |
|
Romania |
0 |
|
Luxembourg |
0 |
|
Lichtenstein |
0 |
|
Valkovenäjä |
0 |
|
Bosnia |
0 |
|
Monaco |
0 |
Maisemallisesti viehättäviä tieosuuksia nimettiin runsaasti, lähes 350. Kesäaikana tehtävien ulkomaanmatkojen ajoreittien selvitys oli tänä kesänä mukana yhtenä kysymyksenä. Selkeitä reittejä, ikään kuin pääväyliä, ei voida nimetä kuin Ruotsin kautta ajettaessa E4 ja Tallinasta eteenpäin Via Baltica. Saksaan laivoilla menevät hajaantuvat melko nopeasti tahoille. Toisaalta tämä kertoo automatkailun vapaudesta valita oma matkareittinsä, sehän on automatkailun suola, mahdollisuus toteuttaa matka niin kuin sen itse haluaa.
|
Mainitse tieosuus, joka oli maisemallisesti viehättävin matkanne aikana (maa, tie nro, paikkakuntien väli)? |
|
Akureyri-Myvatn |
|
Alankomaat, Lounais-Hollanti - Belgia - Pohjois-Ranska |
|
Alpit. |
|
ALPPIEN YLITYS |
|
alppimaisemat |
|
Alppitiet Geneve-järven eteläpuolella. |
|
Ancona - Rom S 76 Rom - Quince Terre - Savona Via Aurelia |
|
Andorra Bourg Madame-Andorra la Vella. |
|
Andorra-Ranska (näköalareitti) |
|
Bamberg - Dinkelsühl |
|
Basel-Luzern |
|
Boston - Syracuse Niagara Fallsin tienoo |
|
Bretagne |
|
como järveltä st.moritzin kautta alppisolan 2383m kautta Liectenstaniin. |
|
Diedrichshagen-Warnemünde |
|
Dolomiitti vuoristo |
|
Dolomiittitie s 48 |
|
E4 |
|
Englanti, Tower-Lontoo |
|
Espanja, Barcelona - Malaga |
|
Espanja, Barcelona-Andorra |
|
Espanja, Barcelona-pamplona-inur-biarrity |
|
Espanja, GI682, Palamos-Tossa de Mar-Blanes |
|
Espanja, tie e 15 valencia-alicante |
|
Espanjan ja Portugalin rajaseutu |
|
Espanjasta Ranskaan Andorran kautta |
|
Grado, Cividale del Friuli, patikointipolut |
|
grossklocker halvenpastrasse |
|
Grossklocner Hochalpenstrasse, tie nro 107, Itävälta, Zell am See - Heiligenbut |
|
Heidelbergin laakso |
|
Iso-BritanniaCambridge - Oxford |
|
Italia, Bolzano-Itävalta |
|
Italia, Courmayeur (Italia) - La Thuile (Italia) - Val D'Isere (Ranska) |
|
Italia, Domodossola,Italia-Brig,Sveitsi-Gletsch,0Svetsi-Interlaken,Sveitsi |
|
Italia, Garda-järven länsirannan tie |
|
Italia, Garda-järvi kiertäen, Venetsia -lago maggio järvi. |
|
Italia, Iseo järvi lähellä Garda-järveä |
|
Italia, iseo järvi ympäri |
|
Italia, Kanderstegin tunneli, mistä Italian puolelle |
|
Italia, Lago Maggioren rantatie |
|
Italia, Matka Gardalta Ranskan Alppien... Sveitsin alppien kautta Schwardzwaldiin |
|
Italia, Matka Italian ja Itävallan rajalta pohjoiseen kohti Innsbruckia |
|
Italia, Passo Stelvio |
|
Italia, Pohjois-Italiassa Barcisin ympäristössä |
|
Italia, rimini-rooma e-78 |
|
Italia, Riva del Garda-Lasize, Gardan rantatie. |
|
Italia, S51, Belluno-Cortina Dámpezzo |
|
Italia, sisilian rantatie, joka kiertää koko saaren |
|
Italia, Tieosuus Venetsiasta - Zell am See - Wien |
|
Italia, todennäköisesti Alpit. |
|
Italia, Toscanan maisemat reitillä Firenze - San Gimignano - Siena |
|
italia.roomasta pozzon kylään,n.160 km. |
|
Italia/sveitsi sola pas di stelvio |
|
Italia: Misano (Rimini) - San Marino - Misano pikkuteitä ajaen |
|
Italia-Itävalta Grosslockner sola |
|
Italian passot, Kroatian rannikko + Nurburgring-rata |
|
Italiassa Riva Trigoso-Moneglia-Deiva Marina. Hämmystyttävä tunnelitie vuorten ali kylästä kylään |
|
Itävallan ja Saksan alpit, Gardajärvi |
|
Itävalta Grossgkocknerin alppien ylitystie |
|
Itävalta Salzburg - Zell Am See |
|
Itävalta, 3, Melk-Krems. Tonavan laakso viinikylineen Wachaussa |
|
Itävalta, Berchesgaden, Zell Am See /Saksa- Cortina, Italia |
|
Itävalta, Bischofshofen- Muhlbach am Hochkönig- Dienten- Maria Alm- Saalbach= tie n:o 164 |
|
Itävalta, Grossglockner |
|
Itävalta, Innsbruck - Bologna Bologna - Firenze |
|
Itävalta, Insbruc, Fussen, kempten(tie179), lindau,(tie 12+ hyväpintaisia pikkuteitä), Bregenz |
|
Itävalta, Saalfelden (164) Bischofshofen |
|
Itävalta, tie no 189: Bludenz-Bielerhöhe-Galtur-Landeck |
|
Itävalta,Tie n:o 24, Hieflau - Gusswerk |
|
Itävalta. Grossglocner. |
|
Itävalta/Italia Tiroli |
|
Itävalta: Lienz-Mittersill (Felbertauern) |
|
Jaufenpass ja Timmelsjoch |
|
Jotunhaim |
|
Kaiken kaikkiaan matka oli onnistunut ja nähtiin erilaisia kauniita maisemia, jota olivat vastakohtia toisilleen. Vuoria, tasankoja metsiä peltoja jokia järviä ym. |
|
Kiiruna- Narvik |
|
Kilpisjärvi- Skipotten |
|
Kreeta, Useitakin teitä keski-Kreetalla pohjois-eteläsuunnassa. Kreeta on upea autoilusaari, kartat vain ovat olemattomia. |
|
Kreikka, E 92, Larissa - Ionnina, pakko mainita nousu kotkanpesällekkin. |
|
Kroatia |
|
Kroatia Karlovak-Plitvitsa jasera |
|
KROATIA SPLIT - DUBROVNIK |
|
kroatia, 2, opatija-labin |
|
Kroatia, 8-tie aina Dubrovnikiin asti |
|
Kroatia, Adrianmeren rannikko ja saaret |
|
Kroatia, E65 Rijeka - Split |
|
Kroatia, E65, Zadar-Rijeka |
|
Kroatia, Huariun saari. Sveta Nedja, Hvar rakenteilla oleva tie. |
|
Kroatia, rantatie Splitistä Dubrovnikiin |
|
Kroatia: split-dubrovnik |
|
KROATIAN RANNIKKOTIE NO 8 RIJEKASTA MEIDÄN OSALTAMME MAKARSKAAN ASTI |
|
Kroatiassa tie nro: E751/66, Vozilici-Opatija |
|
Kuriska näset i Litauen |
|
käsivarren tie-skibotn |
|
Köln - Koblenz |
|
Laatokan eteläranta ja säämäjärven kierto |
|
Landsberg-Insbrug-Garda |
|
Liettua, kaunas |
|
Liettua, Neringa "Kuurin kynnäs" |
|
Liettuam Kuurinkynnäs ja Puola, pohjoisrannikko, Leban kaupunki |
|
Luxemburg-Goblenz |
|
metsätaipaleet maastossa Äänisen rannoilla maastureilla offaten, ei tietä, vain uria. |
|
monaco-nizza |
|
Narvikin ympäristö |
|
NORJA 55 Sogndal-Lom |
|
Norja Alta - Hammerfest 93 |
|
Norja Andenes-Sortland (länsiranta),Fauske-saltstraumen-Joku pikkutie (812)? matkalla Arjeblog:iin(ruotsi) |
|
Norja e 4, Svolvar-Å.lofoottien kärki |
|
Norja E6 Skitbotn-Alta |
|
Norja E6, Alta - Utsijoki |
|
Norja kaikkinensa. Myöskin Virossa Pärnu. |
|
Norja Saltstraumen (tie 17) n. 30 km Bodöstä. |
|
Norja tie E6 Mo I Ranasta pohjoiseen, jossa napapiirin ylitys yms. |
|
Norja tie nro. e8 storfjord-skibotn-kilpisjärvi |
|
Norja, 890, Tanabru - Berlevåg |
|
Norja, E06 Kilpisjärvi-Narvik |
|
Norja, E10, Harstad- Å |
|
Norja, E10, Svolvaer - Å, Lofoottien kärki |
|
Norja, E6 narvik-mosjoen |
|
Norja, E6 välillä Skibotn-Alta |
|
Norja, E6, Skibotn - BodØ |
|
Norja, E75, Vardö-Hamninberg |
|
Norja, e8 kilpisjärvi-tromssa |
|
Norja, Geiranger |
|
Norja, Karigasniemi - Nordkapp |
|
Norja, Kilpisjärvi - Skjervoy |
|
Norja, kiruna-narvik E10 &koko Lofoottien alue. 14 kerta , mutta aina löytyy uusia paikkoja ja pikku teitä. |
|
Norja, Laksev E6 - Nordkapp E69 |
|
Norja, Lofoottien ympäri |
|
Norja, Nordkapp-Hammerfest |
|
Norja, Oslo-Nordkap |
|
Norja, Peikonpolku-Geiranger |
|
Norja, sjönenfjördin vuonojen alue |
|
Norja, Stavanger-Lysefjorden |
|
Norja, tie 55, Lom - Sogndal |
|
Norja, Tie 58 Geirangeriin, sieltä lautalla Hellesylt-Stryn. Tie 258 Vanha. Tie 17 Mo i RANA-Stjernken. Tie 55 Lom-Övre Årdal. |
|
Norja, tie n:o 93, väli Alta- Kautokeino |
|
Norja, tie nro 55 |
|
Norja, Trollsitgveijen-atlanterhavsvegen |
|
Norja, Tromssa-Alta-Hammerfest |
|
Norja: Alta-porsangor |
|
Norja: Kilpisjärvi-Tromsso |
|
Norja:Alta-Hammerfest |
|
NorjaE6 Mo I Rana - Narvik |
|
NorjaGeiranger, Trollstigen |
|
NorjaLofootit |
|
Norjan Alta |
|
Norjan Lofootit |
|
Norjan uusi tie lofooteille. andenesiin vievä tie |
|
Norjassa E39 Kristiansand-Trondheim |
|
Norjassa kaikki tiet olivat kauniita |
|
Norrkapin tie ja viereinen niemi itäänpäin Kjelfordiin |
|
Nuorgami-Vadso-Pykeija |
|
obernai - bourgen-bresse |
|
oiuy |
|
Pécsvarad-Geresdlak |
|
Peipsijärven rantatie |
|
Peipsijärvi |
|
Portugali, 125, Faro - Sagres |
|
Prinses Margrietkanaal |
|
pudapestista tie m3-e71slovakiaan ja puolan välinen vuoristo |
|
Puola kokonaisuudessaan |
|
Puola Tatra Slovakia |
|
puola, 102, Kotobrzeg-swinoujscie-saksa,111, greiswald. |
|
Puola, 16, Orzysz - Augustow |
|
puola, 16, orzysz-mikolajki |
|
Puola, 969, Nowy Targ - Kroscienko n. Dunajoem |
|
Puola, Bratislava-Krakowa. |
|
Puola, Etelä puola krokava-zakopane-nowysalz |
|
Puola, Gdynia - Ustka |
|
Puola, Helin niemimaa |
|
Puola, Liettuan rajalta Olsztyniin |
|
Puola, Lublin-Krakova |
|
Puola, Oswiecim-Krakova 44 |
|
Puola, Paluu suomeen Gdynia-Hki. Hampuri-Hannover pikkutiet |
|
Puolan Itämeren rannikkoalue |
|
Puolan maaseutu oli yllättävän kaunista ja hyvin hoidettua. |
|
Puola-Tsekki, Jelenia Gora-Harrachov-Liberec |
|
puola-ukraina |
|
Ranska |
|
Ranska Millaun Silta |
|
Ranska N98 Niza - Monaco, rantatie. |
|
Ranska Oradour-Sur-Clane > Millaun kautta vanhaa tietä pitkin > Montpellier |
|
Ranska Pariisi-Metz |
|
Ranska, (F)Frejus-Nice D1098 (F)Nice-Grasse D2085/D507 (F)Grasse-Sisterone D4086/N85 |
|
Ranska, A75, Millau-Bezier |
|
Ranska, A75, Saint Flourista etelään. |
|
Ranska, Annecy -järven ympäristö Ranskassa |
|
Ranska, D611, Estagel-Ferrals-les-Corbieres |
|
Ranska, D965,Auxerre-Tonnerre |
|
Ranska, Grenoble-Grasse maisematie, tienro N85 (?) |
|
Ranska, Luxembourg - Grenoblen välinen paikallisteiden osuus. |
|
ranska, perpignan-cargassone |
|
ranska,route national 98 tai D 1098 sama tie. ste maxime-cannes. oli parempi kuin cannes -nizza |
|
Ranskan "grand canyonin" alue |
|
Ranskan ja Italian Riviera |
|
Ranskan pikkutiet |
|
Ranskan rajalta Andorre la Valleen |
|
Ranskassa Alsacen viinitie Colmarista Wissenbourgiin, josta edelleen Saksan viinitielle Wörrstadtiin asti |
|
Ranskassa Bretagnen rantatiet välillä St. Malo-Brest |
|
Romania, 7C, Carta-Curtea Arges |
|
Romania, vuorten ylitys |
|
Roskilde-Köge |
|
Ruhrin alue :) |
|
Ruotsi E4:ltä poistuen Grännaan |
|
Ruotsi Kolari-Haaparanta |
|
Ruotsi, 45 Jokkmokk-Älvsby |
|
Ruotsi, E4, Odeshög - Jönköping |
|
Ruotsi, Göteborg - Jönköping |
|
Ruotsi, Hugsvarna |
|
ruotsi, höga kusten |
|
Ruotsi, Höga Kusten, pikkutiet E4sen itäpuolella. |
|
Ruotsi, Malmö - Kalmar Ruotsissa: tie kulki vehreässä luonnossa ja oli ennenäkemätön. |
|
Ruotsi, Malmö-Ystad-Kristanstad-Karlskona |
|
Ruotsi, Sundsvall-Örnsköldsvik |
|
Ruotsi, tenojoen varsi suomen että ruotsin puolella |
|
Ruotsi, tie 13, Ystad-Hörby |
|
Ruotsi, tie 8 Ruotsin itärannalla Kalmarista Tukholmaan |
|
Ruotsi, tie E10, Torniojärven ranta, erityisesti Abiskon seutu |
|
Ruotsi, tie no: E4,Sundsvall - Örnsöldsvik |
|
Ruotsi, tie nro 50, Jönköping - Örebro |
|
Ruotsi, tie numero 263, Ekolsund - Sigtuna. |
|
Ruotsi, Tukholma-Helsingborg |
|
Ruotsi, Tukholman saaristo, tie 247, Gustavsberg - Vaxholm. |
|
Ruotsi,Tukholma-Göteborg |
|
ruotsin E4 |
|
Ruotsin ja tanskan välinen silta, tanskan sillat |
|
RV1 17 Norjassa |
|
Saksa Baijeri paikallistiet kauniine maastoineen. |
|
Saksa Hagen ympäristöineen |
|
Saksa Hagen ympäristöineen |
|
Saksa je Elben rantaa myötäilevät tiet + Harz vuoristo |
|
Saksa je Elben rantaa myötäilevät tiet + Harz vuoristo |
|
Saksa Koblenz-Bingen |
|
Saksa Munchen- Itävalta Zell Am See |
|
Saksa Tiroli, Baijeri, Itävalta |
|
Saksa, Moselin ja Saarin laaksojen tiet, Eifel-Ardennien tiet, Kanaalin rannikoiden pikkutiet, pohjois-Ranskan pikkutiet. |
|
Saksa, "viinitie"- Koblenz-Mainz |
|
Saksa, 49 / 53, Koblenz-Trier |
|
Saksa, A70, Bambegista itään a9:lle |
|
Saksa, Ajettiin Saksan läpi pikkuteitä, suosittelen. |
|
Saksa, B31, Freiburg im Breisgau-Friedrichshafen |
|
Saksa, B49, Koblens-Trier |
|
Saksa, Bremen-Hampuri pikkuteitä(ei moottoritie) |
|
Saksa, Cuxhaven-bremenhaven-croningen |
|
Saksa, Entinen DDR - Ystad (Ruotsi), Sassnitz, Demmin, Karlshamn, Tukholma |
|
Saksa, Fehrman-Kiel |
|
Saksa, Füssen - Mötz, Itävalta - Insbruck, Itävalta - Trento, Italia. Tästä välistä ei voi valita yksittäistä hienoa osuutta, vaan kokonaisuutena uskomaton. |
|
Saksa, halle-dresden,tie 6 |
|
Saksa, Kellotie |
|
Saksa, Koko Reinin - Moselin alue |
|
Saksa, Linnatie Schetshingenistä Bambergiin, Burgenstrasse |
|
Saksa, Moselin laakso |
|
Saksa, Moselin laakso Saksassa ja muutkin Saksan jokilaaksot. Mustatmetsät Saksassa. |
|
Saksa, Moselin laakso väli Koblenz-Trier |
|
Saksa, Offenbach-Gengenbach-Freiburg. (Saksa, tiet B33 ja B294) |
|
Saksa, Paikallistiet välillä Travemünde - Luneburg - Bremen. |
|
Saksa, Reinin ja Moselin jokilaaksot |
|
Saksa, Reinin laakso, Koblenz-Mainz; Riviera, Marseille-Rapallo |
|
Saksa, Rheinin laakso |
|
Saksa, Rhein-Mosel-viinitie |
|
Saksa, Rostock Bremen |
|
Saksa, rostock-ostseebad prerow |
|
Saksa, trier-koblenz , mosel laakso |
|
Saksa, Ulm - Obersalzburg |
|
Saksa, viinitie Etelä-Saksassa (weinstrasse) |
|
Saksa,9,Bingen an Rhein-Koblenz |
|
saksa,moselin laakso, |
|
saksan alppitie ja saksan romanttinen tie |
|
Saksan ja Itävallan seudulla Tirolissa, |
|
Saksassa E532 tietä ajettaessa lähestyessä Itävaltaa oli mahtava fiilis, kun vuoret pikkuhiljaa kasvoivat suuremmiksi. Hienoa oli myös ajaa vuorten välissä, esimerkiksi Leutaschissa, Itävallassa. Toinen erityisen hieno oli Kroatian rantaviiva Rijekasta E65 tietä etelään Pag-saarelle. |
|
Saksassa moottoritie nro4 Puolan rajalta kohti Frankfurtia |
|
Salzburg-Cortina d´Ampezzo(Tre Cime) |
|
salzburg-st wolfgang |
|
San Bernadino sola. E43 |
|
Seskarön maisematie |
|
Siauliau-Palanga |
|
Silta ruotsin ja tanskan välillä |
|
Singen, Saksa Schaffhfhausen, Sveitsi tie34, Winterthur, Sveitsi tiet 4 ja 7 |
|
Skibotn-Storfjord |
|
Slovakia, Liptovsky Mikulas Slovakia-Zakopane Puola via Trstena |
|
Stelvio, Grand Canjon du Verdon |
|
Sveitsi - Thusis - Splügen (E43) - Splügenpass - Chiavenna (I / tie 36) - Malojapass (I. tie 37; CH: tie 3) - St. Moritz - Pontresina - Berninapass - Poschiavo (tie 29). |
|
Sveitsi Interlakennistä Zermatiin |
|
sveitsi nro 19 (alppien ylitys, vieressä kulki myös maisemajuna) saksa nro 49 kochen-alf (mosel jokilaakso) |
|
Sveitsi, Chur-Davos-San Moritz-Chur |
|
Sveitsi, Geneven järveltä Gstaadiin Sveitsissä |
|
Sveitsi, oberalpenpass andermatt |
|
Sveitsi, valtatie numero 2, Alppien ylitys StGotthardin tunnelin sijaan |
|
sveitsi/italia, milano-luzern |
|
Sveitsin vuoristotiet |
|
Tanska, 181, Bjerregård - Rinkobing. Ranska, A51, Sisteron - Manosque. |
|
Tanska, E20 |
|
Tanska, Helsingör - Kööpenhamina |
|
Tanska, ison Beltin silta |
|
Tanska, pienet kaupungit |
|
Tanska-Ruotsi, Rödbyhavn-Malmö |
|
Tanska-Saksa |
|
Tanskassa tie 287, joka poikkeaa Nyköpingin jälkeen E47:lta Stegeen/Möns klintiin. |
|
Timmeljoch alppien ylitys |
|
Torniojokilaakso |
|
Toscanan sisäosat kaikkialla |
|
Tsekissä tie 52E (?) |
|
Tsekki Usti- Lovocize (tienro 30) |
|
Tsekki, Tsekinmaassa Prahan ja Brnon välinen maaseutu, viinilaaksoineen |
|
tsekki,tie nro e442 jicin-turnov.tie nro e65-290,turnov-frydland.tie35-e442,frydland-decin.tie nro13-e442,decin-most |
|
Turkki, dalamn-marmaris |
|
Turku-Tukholma vesireitti |
|
Umbria, Spoleton ja Orvieton välillä, Spoletosta vuoristoon |
|
Unkari, Balatonin pohjoisranta |
|
Unkari, Miscolc- Eger |
|
USA, Highway 1 Los Angeles- San Francisco |
|
Usa, Stony Creek Inn Bed&Breakfastin ympäristö, Warwick, New York |
|
Valkovenäjä tie P13 Luninec-Baranavicy |
|
Venäjä, murmanskin tie-apatiitti. |
|
Venäjä, viipuri-terijoki-pietari |
|
via baltic |
|
viro saarenmaa |
|
Viro tie Tallinnasta Narvaan |
|
Viro, 43, Kauksi-Lohasuu-Kasepää |
|
Viro, E67, Tallinna-Pärnu |
|
Viro, en osaa sanoa, seikkailtin lähialueella niin paljon, jossain Riikan läheisyyden pikkuteillä |
|
Viro, Otepää-Pärnu ..vaihteleva maasto Saarenmaan sisäjärvi suosittelen... |
|
Viro, pirita maantee, tallinna |
|
Viro, pärnu-hööde-weeste(rantatie) |
|
Viro, Pärnun lähitiet |
|
Viro, Pärnun ranta-alue |
|
Viro, pärnun rantatiet |
|
Viro, Pärnun seudun merenrantatiet |
|
Viro, Saarenmaa |
|
Viro, Suomenlahden rannikko Tallinna-Narva-Joensuu |
|
Viro, Tallinna-Pärnu väli |
|
Viro, Tallinnasta itäänkaberneemen alue |
|
Viro, Tallinnasta Latvian rajalle |
|
Viro, Tarto - Narva pikkuteitä Peipsi-järven rantaa vanhojen kylien läpi, n. 200 km |
|
Viron pohjoisrannikko tallista itään |
|
Viro-saarenmaa |
|
Wittenberg - Praha (Erzgebirge pikkuteitä myöten Saksan ja Tsekin rajaseudulla) (Chomutov - Praha pikkuteitä myöten) (Saksan puolella kauniita vuorimaisemia, Tsekin puolella lähes aarnimetsän tapaisissa metsissä jännittäviä puuston muodostamia "tietunneleita") (Paluumatkalla aina yhtä viehättäviä Lüneburgin nummien lävitse kulkevia hiljaisia metsäteitä Cellestä Lübeckiin.) |
|
Voss - Kongsberg |
|
Vuoristojen ylitys Itävalta--slovakia-Kroatia alueella |
|
Vuosaari-Travemunde-Bergdesgaden-Postojna(Slovenia)-Krk(Kroatia)-Rovinj-Umag-Salzburg-Fussen-Wurzburg-Erfurt-Hannofer-Lubeck-Malmö-Kapelkär-Naantali. |
|
Yleensä tiet Itavallassa, maisemat henkeäsalpaavia. |
|
zyrihc - interlaken |
|
Örnsköldsvik-Hudiksvall |
Automatkailututkimuksen selvityksiä 2009
Automatkailijan tärkein tietolähde matkaa suunniteltaessa on Internet 48 %. Seuraavaksi tärkeimmät ovat oma kokemus ja painotuotteet. Tv ei ole oleellinen tietolähde matkan suunnittelussa. Eniten etukäteistietoa haetaan majoituksesta ja liikennemääräyksistä. Tärkeitä ovat myös tiedot nähtävyyksistä sekä matkailuteistä.
Yli puolet ulkomaille suuntautuvista matkoista tehdään henkilöautoilla (mukaan laskettu myös pakettiautot, maasturit sekä farmarit). Matkailuautolla liikkeellä oli 18 % sekä moottoripyörällä 14 %. MP:n osuus on noussut eniten viime vuoteen verrattuna. Ajoneuvoyhdistelmillä matkusti 7 %, joka on hieman viimevuotista enemmän. 1-2 hengen ryhmä oli viimevuoden tapaan selkeästi yleisin ryhmäkoko.
Suosituimmaksi lähtöreitiksi oli noussut meritie Saksaan. Finnlinesin osuus tällä reitillä oli 75 % ja Tallink Siljan Superfast 25 %. Toiseksi suosituinta reittiä Helsinki – Tallinna hallitsee Tallink Silja 45 %. Autoliiton ensimmäisessä tutkimuksessa 2004 suosituin lähtöreitti Turusta Tukholmaan oli nyt kolmantena. Tämän reitin valtikka on Viking Linellä 71 % osuudella. Kesän uusi laivayhteys Helsingistä Puolaan kiinnosti 5 % vastaajista. Mikäli lähtöreittiä katsotaan maakohtaisesti, suuntasi Ruotsiin eniten ajoneuvoja. Matkustajaosuudet kokonaisuudessaan varustamoiden kesken jakaantuivat seuraavasti: kaikki reitit huomioituna Finnlines 35 %, Tallink Silja 29 % sekä Viking Line 24 %. Lentäen matkansa aloittaneita oli 10 % jossa on kasvua 4 % vuotta aiempaan. Heidän osalta käytetyin autovuokraamo oli Avis 26 %. Seuraavina olivat Europcar 21 %, Hertz 21 %, Autoeurope sekä Budget 7 %.
Kaksi suosituinta vierailumaata olivat Saksa ja Ruotsi. Kolmanneksi Viron rinnalle on noussut Itävalta, Tanskan ollessa 5. Vierailumaista Itävallan lisäksi suosiota ovat eniten nostaneet Italia, Sveitsi ja Alankomaat. Pääkohdemaana ykkösenä pysyi edelleen Saksa. Norja nousi kakkoseksi ja Italia Kolmanneksi. Ruotsin suosio pääkohdemaana laski viime vuoteen verrattuna.
Ajallisesti enintään viikon kestävien matkojen määrä väheni. 15–21 vrk:n matkojen osuus puolestaan kasvoi, muiden matkan kestojen pysyen lähes ennallaan. Ajankohta matkoilla vuonna 2008 oli selkeästi kesäkuu painotteinen. Nyt matkat jakaantuivat tasaisemmin kesä ja heinäkuulle. Matkalla ajettujen kilometrien perusteella alle 2000 km, 2001–4000 km sekä yli 6000 km pituisten matkojen osuudet vähenivät. Kasvua tapahtui matkoilla joiden pituus oli 4001-6000km. Muutokset olivat kuitenkin pienehköjä. Euromääräisissä matkakustannuksissa ei oleellisia muutoksia viime vuoteen verrattuna esiintynyt. 49 % käytti matkaansa enintään 2000 €.
Suosituin paluureitti Suomeen oli nyt meritse Saksasta. Toiseksi käytetyin oli meritie Tallinnasta Helsinkiin. Fly & Drive matkojen suosio on nousussa sillä 10 % vastaajista palasi lentäen. Viime vuonna vastaava osuus oli 5 %. Vuonna 2006 Fly & Drive matkailijoiden osuus oli vähän yli kaksi prosenttia.
Kesäaikana tehtävien ulkomaanmatkojen ajoreittien selvitys oli tänä kesänä mukana yhtenä kysymyksenä. Selkeitä reittejä, ikään kuin pääväyliä, ei voida nimetä kuin Ruotsin kautta ajettaessa E4 ja Tallinnasta eteenpäin Via Baltica. Saksaan laivoilla menevät hajaantuvat melko nopeasti eri tahoille. Toisaalta tämä kertoo automatkailun vapaudesta valita oma matkareittinsä, sehän on automatkailun suola, mahdollisuus toteuttaa matka niin kuin sen itse haluaa.
Vastauksia tämän vuoden tutkimukseen saatiin kaikkiaan 674 kpl. Tämä on samaa tasoa kuin vuonna 2008. Vallinnut taantuma ei vastausmäärän perusteella vaikuttanut merkittävästi ulkomaille suuntautuvaan automatkailuun.
Ajoneuvokohtaiset matkustajaprofiilit:
Henkilöauto:
Henkilöautoilla matkustavat aloittavat matkansa Helsingistä laivalla Tallinnaan. Vaihtoehtona he harkitsevat pitkään myös laivamatkaa Saksaan. Matkan aikana he valitsevat majoituksen keskustasta tai sen välittömästä läheisyydestä. Päiväretket suuntautuvat keskustaan. Yöpyminen tapahtuu useimmiten hotelleissa. Ruokailut tapahtuvat ravintoloissa ja baareissa. Matkalla taittuu kilometrejä 2000. Näistä pääosa ajetaan maksuttomilla teillä. Tiet ovat tyypiltään paikallisteitä. Navigaattoria ja karttoja käytetään matkalla tasavertaisesti. Matkakassan suuruus on noin 1000 €. Tehtäessä matkalla hankintoja, useimmin valinnan ratkaisee alhainen hinta. Paluu Suomeen tapahtuu usein laivalla Tallinnasta Helsinkiin. Matkalla ollaan noin viikko.
Matkailuauto:
Matkailuautolla matka alkaa Helsingin satamasta kohti Saksaa. Vaihtoehtona harkittiin pitkään myös laivamatkaa Tallinnaan. Matkan aikana he valitsevat majoituksen keskustasta tai sen välittömästä läheisyydestä. Päiväretket suuntautuvat myös keskustaan, mutta välillä retkeillään myös luonnossa. Yöpyminen tapahtuu useimmiten leirintäalueilla. Ruoka valmistetaan pääasiassa itse. Vierailukohteet löytyvät ajamalla paikallisteitä navigaattorin opastuksella. Maksullisia teitä ei juurikaan käytetä. Kilometrejä matkalla taittuu helposti yli 2000. Aikaa matkaan varataan yli kaksi viikkoa. Tehtäessä matkalla hankintoja useimmin valinnan ratkaisee korkea laatu. Matkalla käytetään rahaa noin 3000 €. Paluu Suomeen tapahtuu laivalla Saksasta Helsinkiin.
Moottoripyörä:
Motoristi valitsee lähtöreitikseen laivareitin Helsingistä Saksaan. Tällä noin kahden viikon matkallaan hän ajaa noin 4000 km, joista suurin osa on paikallisteitä. Maksulliselle tielle hän suuntaa harvoin. Matkan aikana hän valitsee majoituksen keskustasta tai sen välittömästä läheisyydestä. Yöpyminen tapahtuu useimmiten hotelleissa. Ruokailut tapahtuvat lähes aina ravintoloissa tai baareissa. Päiväretket suuntautuvat lähinnä keskustaan. Apuna matkalla käytetään navigaattoria ja karttakin on mukana. Tehtäessä matkalla hankintoja useimmin valinnan ratkaisee alhainen hinta. Matkakassa on suuruudeltaan noin 2000€. Paluu Suomeen tapahtuu usein laivalla Saksasta Helsinkiin.
Ajoneuvoyhdistelmä:
Yhdistelmällä liikkuva valitsee lähtöreitikseen meritien Helsingistä Saksaan. Matkaa taittuu kaikkiaan noin 4000 km, joista suurin osa maksuttomilla teitä. Paikallistiet eivät ole itsestään selvä valinta, myös moottoriteitä käytetään. Majoituspaikan ei tarvitse sijaita keskustassa sillä myös maaseutu on voimakas vaihtoehto. Yöpyminen tapahtuu lähes aina leirintäalueella. Päiväretki suuntautuu luontoon vaikka keskustoihinkin retkiä tehdään. Hankintoja tehtäessä korkea laatu on merkitsevä, joskin myös alhainen hinta houkuttelee. Matkalla käytetään rahaa runsaat 2000 €. Suomeen paluureittiä puntaroidaan välillä meritie Saksasta vai ajamalla Ruotsista. Matka on kestoltaan yli kolme viikko.
| tärkein tietolähde matkanne suunnittelussa? |
% |
| Internet |
48 |
| oma kokemus |
39 |
| painotuotteet |
8 |
| tuttavat |
3 |
| messut |
1 |
| matkatoimistot |
1 |
| TV |
0 |
| Millaista tietoa haet etukäteen? |
% |
| tietoa majoituksesta |
54 |
| tietoa liikennemääräyksistä |
53 |
| tietoa nähtävyyksistä |
50 |
| tietoa matkailuteistä |
41 |
| tietoa alueen/kohteen historiasta |
23 |
| tietoa paikallisesta kulttuurista |
20 |
| Millä ajoneuvolla matkustitte? |
% |
| henkilöauto,maasturi,farmari tai pakettiauto |
54 |
| matkailuauto |
18 |
| moottoripyörä |
14 |
| ajoneuvoyhdistelmä |
7 |
| lentokone ja auto |
5 |
| jokin muu |
3 |
| Montako henkilöä matkusti samalla ajoneuvolla? |
% |
| yli 6 |
2 |
| 5-6 henk. |
6 |
| 3-4 henk. |
32 |
| 1-2 henk. |
61 |
| Miten siirryitte Suomesta ulkomaille? |
% |
| Helsingistä Puolaan (muu tapa) |
5 |
| lentäen |
10 |
| autolautalla Vaasasta Uumajaan |
1 |
| autolautalla Turusta Tukholmaan tai Kapelskäriin |
14 |
| autolautalla Naantalista Kapelskäriin |
4 |
| autolautalla Helsingistä Tukholmaan |
5 |
| autolautalla Helsingistä Travemündeen tai Rostockiin |
23 |
| autolautalla Helsingistä Tallinnaan |
22 |
| ajamalla Venäjälle |
1 |
| ajamalla Ruotsiin |
8 |
| ajamalla Norjaan |
8 |
| Matkustajaosuudet varustamoittain (kaikki reitit): |
% |
| Finnlines |
35 |
| RG-Line |
1 |
| Viking Line |
24 |
| Tallink Silja |
29 |
| Eckerö Line |
7 |
| Autonvuokrauksessa vuokraamon nimi |
% |
| Avis |
26 |
| Europcar |
21 |
| Hertz |
21 |
| Budget |
7 |
| Autoeurope |
7 |
| National |
5 |
| Sixt |
5 |
| Alamo |
2 |
| E-autovuokraamo |
2 |
| Rodos cars |
2 |
| Thrifty |
2 |
| Maat joissa vierailtiin |
% |
| Saksa |
49 |
| Ruotsi |
45 |
| Itävalta |
25 |
| Viro |
25 |
| Tanska |
22 |
| Ranska |
21 |
| Italia |
20 |
| Puola |
18 |
| Latvia |
17 |
| Liettua |
16 |
| Norja |
15 |
| Sveitsi |
13 |
| Alankomaat |
12 |
| Tsekki |
12 |
| Belgia |
11 |
| Luxemburg |
9 |
| Slovakia |
9 |
| Espanja |
7 |
| Slovenia |
7 |
| Kroatia |
6 |
| Unkari |
6 |
| Lichtenstein |
4 |
| Portugali |
2 |
| Iso-Britania |
2 |
| Andorra |
2 |
| Monaco |
2 |
| Romania |
1 |
| Venäjä |
1 |
| USA |
1 |
| Kreikka |
1 |
| Valkovenäjä |
1 |
| Vatikaani |
1 |
| San Marino |
1 |
| Bulgaria |
1 |
| Bosnia |
0 |
| Serbia |
0 |
| Turkki |
0 |
| Kanada |
0 |
| Kreikka |
0 |
| Marokko |
0 |
| Belgia |
0 |
| Moldova |
0 |
| Kuinka kauan lomatkanne kesti? |
% |
| 8-14 vrk |
31 |
| 1-7 vrk |
30 |
| yli 21 vrk |
20 |
| 15-21 vrk |
19 |
| Matkustuskuukausi |
% |
| huhtikuu |
6 |
| toukokuu |
10 |
| kesäkuu |
37 |
| heinäkuu |
33 |
| elokuu |
10 |
| syyskuu |
2 |
| lokakuu |
2 |
| Lomalla ajettu kilometrimäärä |
% |
| 2001-4000 |
32 |
| 4001-6000 |
26 |
| alle 2000 |
24 |
| 6001-8000 |
14 |
| yli 8000 |
5 |
| Matkakustannukset euroissa |
% |
| yli 5000 |
8 |
| alle 1000 |
22 |
| 4001-5000 |
8 |
| 3001-4000 |
15 |
| 2001-3000 |
21 |
| 1001-2000 |
27 |
| Miten palasitte ulkomailta takaisin Suomeen? |
% |
| autolautalla Travemündestä/Rostockista Helsinkiin |
21 |
| autolautalla Tallinnasta Helsinkiin |
19 |
| autolautalla Tukholmasta/Kapelskäristä-Turkuun |
14 |
| ajamalla Ruotsista |
12 |
| lentäen |
10 |
| ajamalla Norjasta |
8 |
| (autolautalla Puolasta) Muu tapa |
6 |
| autolautalla Tukholmasta Helsinkiin |
5 |
| autolautalla Kapelskäristä Naantaliin |
4 |
| ajamalla Venäjältä |
1 |
| autolautalla Uumajasta Vaasaan |
1 |
| saaristolautoilla Ruotsista |
1 |
| Pääkohdemaat: |
% |
| Saksa |
20 |
| Norja |
13 |
| Italia |
12 |
| Ranska |
11 |
| Ruotsi |
10 |
| Viro |
10 |
| Puola |
7 |
| Itävalta |
7 |
| Espanja |
7 |
| Unkari |
5 |
| Tanska |
4 |
| Kroatia |
4 |
| Sveitsi |
3 |
| Alankomaat |
1 |
| Tsekki |
1 |
| Latvia |
1 |
| Liettua |
1 |
| Iso-Britania |
1 |
| Kreikka |
1 |
| USA |
1 |
| Portugali |
1 |
| Belgia |
1 |
| Venäjä |
1 |
| Slovenia |
1 |
| Andorra |
0 |
| Bulgaria |
0 |
| Turkki |
0 |
| Serbia |
0 |
| Belgia |
0 |
| Islanti |
0 |
| Irlanti |
0 |
| Slovakia |
0 |
| Romania |
0 |
| Luxembourg |
0 |
| Lichtenstein |
0 |
| Valkovenäjä |
0 |
| Bosnia |
0 |
| Monaco |
0 |
Maisemallisesti viehättäviä tieosuuksia nimettiin runsaasti, lähes 350. Kesäaikana tehtävien ulkomaanmatkojen ajoreittien selvitys oli tänä kesänä mukana yhtenä kysymyksenä. Selkeitä reittejä, ikään kuin pääväyliä, ei voida nimetä kuin Ruotsin kautta ajettaessa E4 ja Tallinasta eteenpäin Via Baltica. Saksaan laivoilla menevät hajaantuvat melko nopeasti tahoille. Toisaalta tämä kertoo automatkailun vapaudesta valita oma matkareittinsä, sehän on automatkailun suola, mahdollisuus toteuttaa matka niin kuin sen itse haluaa.
| Mainitse tieosuus, joka oli maisemallisesti viehättävin matkanne aikana (maa, tie nro, paikkakuntien väli)? |
| Akureyri-Myvatn |
| Alankomaat, Lounais-Hollanti - Belgia - Pohjois-Ranska |
| Alpit. |
| ALPPIEN YLITYS |
| alppimaisemat |
| Alppitiet Geneve-järven eteläpuolella. |
| Ancona - Rom S 76 Rom - Quince Terre - Savona Via Aurelia |
| Andorra Bourg Madame-Andorra la Vella. |
| Andorra-Ranska (näköalareitti) |
| Bamberg - Dinkelsühl |
| Basel-Luzern |
| Boston - Syracuse Niagara Fallsin tienoo |
| Bretagne |
| como järveltä st.moritzin kautta alppisolan 2383m kautta Liectenstaniin. |
| Diedrichshagen-Warnemünde |
| Dolomiitti vuoristo |
| Dolomiittitie s 48 |
| E4 |
| Englanti, Tower-Lontoo |
| Espanja, Barcelona - Malaga |
| Espanja, Barcelona-Andorra |
| Espanja, Barcelona-pamplona-inur-biarrity |
| Espanja, GI682, Palamos-Tossa de Mar-Blanes |
| Espanja, tie e 15 valencia-alicante |
| Espanjan ja Portugalin rajaseutu |
| Espanjasta Ranskaan Andorran kautta |
| Grado, Cividale del Friuli, patikointipolut |
| grossklocker halvenpastrasse |
| Grossklocner Hochalpenstrasse, tie nro 107, Itävälta, Zell am See - Heiligenbut |
| Heidelbergin laakso |
| Iso-BritanniaCambridge - Oxford |
| Italia, Bolzano-Itävalta |
| Italia, Courmayeur (Italia) - La Thuile (Italia) - Val D'Isere (Ranska) |
| Italia, Domodossola,Italia-Brig,Sveitsi-Gletsch,0Svetsi-Interlaken,Sveitsi |
| Italia, Garda-järven länsirannan tie |
| Italia, Garda-järvi kiertäen, Venetsia -lago maggio järvi. |
| Italia, Iseo järvi lähellä Garda-järveä |
| Italia, iseo järvi ympäri |
| Italia, Kanderstegin tunneli, mistä Italian puolelle |
| Italia, Lago Maggioren rantatie |
| Italia, Matka Gardalta Ranskan Alppien... Sveitsin alppien kautta Schwardzwaldiin |
| Italia, Matka Italian ja Itävallan rajalta pohjoiseen kohti Innsbruckia |
| Italia, Passo Stelvio |
| Italia, Pohjois-Italiassa Barcisin ympäristössä |
| Italia, rimini-rooma e-78 |
| Italia, Riva del Garda-Lasize, Gardan rantatie. |
| Italia, S51, Belluno-Cortina Dámpezzo |
| Italia, sisilian rantatie, joka kiertää koko saaren |
| Italia, Tieosuus Venetsiasta - Zell am See - Wien |
| Italia, todennäköisesti Alpit. |
| Italia, Toscanan maisemat reitillä Firenze - San Gimignano - Siena |
| italia.roomasta pozzon kylään,n.160 km. |
| Italia/sveitsi sola pas di stelvio |
| Italia: Misano (Rimini) - San Marino - Misano pikkuteitä ajaen |
| Italia-Itävalta Grosslockner sola |
| Italian passot, Kroatian rannikko + Nurburgring-rata |
| Italiassa Riva Trigoso-Moneglia-Deiva Marina. Hämmystyttävä tunnelitie vuorten ali kylästä kylään |
| Itävallan ja Saksan alpit, Gardajärvi |
| Itävalta Grossgkocknerin alppien ylitystie |
| Itävalta Salzburg - Zell Am See |
| Itävalta, 3, Melk-Krems. Tonavan laakso viinikylineen Wachaussa |
| Itävalta, Berchesgaden, Zell Am See /Saksa- Cortina, Italia |
| Itävalta, Bischofshofen- Muhlbach am Hochkönig- Dienten- Maria Alm- Saalbach= tie n:o 164 |
| Itävalta, Grossglockner |
| Itävalta, Innsbruck - Bologna Bologna - Firenze |
| Itävalta, Insbruc, Fussen, kempten(tie179), lindau,(tie 12+ hyväpintaisia pikkuteitä), Bregenz |
| Itävalta, Saalfelden (164) Bischofshofen |
| Itävalta, tie no 189: Bludenz-Bielerhöhe-Galtur-Landeck |
| Itävalta,Tie n:o 24, Hieflau - Gusswerk |
| Itävalta. Grossglocner. |
| Itävalta/Italia Tiroli |
| Itävalta: Lienz-Mittersill (Felbertauern) |
| Jaufenpass ja Timmelsjoch |
| Jotunhaim |
| Kaiken kaikkiaan matka oli onnistunut ja nähtiin erilaisia kauniita maisemia, jota olivat vastakohtia toisilleen. Vuoria, tasankoja metsiä peltoja jokia järviä ym. |
| Kiiruna- Narvik |
| Kilpisjärvi- Skipotten |
| Kreeta, Useitakin teitä keski-Kreetalla pohjois-eteläsuunnassa. Kreeta on upea autoilusaari, kartat vain ovat olemattomia. |
| Kreikka, E 92, Larissa - Ionnina, pakko mainita nousu kotkanpesällekkin. |
| Kroatia |
| Kroatia Karlovak-Plitvitsa jasera |
| KROATIA SPLIT - DUBROVNIK |
| kroatia, 2, opatija-labin |
| Kroatia, 8-tie aina Dubrovnikiin asti |
| Kroatia, Adrianmeren rannikko ja saaret |
| Kroatia, E65 Rijeka - Split |
| Kroatia, E65, Zadar-Rijeka |
| Kroatia, Huariun saari. Sveta Nedja, Hvar rakenteilla oleva tie. |
| Kroatia, rantatie Splitistä Dubrovnikiin |
| Kroatia: split-dubrovnik |
| KROATIAN RANNIKKOTIE NO 8 RIJEKASTA MEIDÄN OSALTAMME MAKARSKAAN ASTI |
| Kroatiassa tie nro: E751/66, Vozilici-Opatija |
| Kuriska näset i Litauen |
| käsivarren tie-skibotn |
| Köln - Koblenz |
| Laatokan eteläranta ja säämäjärven kierto |
| Landsberg-Insbrug-Garda |
| Liettua, kaunas |
| Liettua, Neringa "Kuurin kynnäs" |
| Liettuam Kuurinkynnäs ja Puola, pohjoisrannikko, Leban kaupunki |
| Luxemburg-Goblenz |
| metsätaipaleet maastossa Äänisen rannoilla maastureilla offaten, ei tietä, vain uria. |
| monaco-nizza |
| Narvikin ympäristö |
| NORJA 55 Sogndal-Lom |
| Norja Alta - Hammerfest 93 |
| Norja Andenes-Sortland (länsiranta),Fauske-saltstraumen-Joku pikkutie (812)? matkalla Arjeblog:iin(ruotsi) |
| Norja e 4, Svolvar-Å.lofoottien kärki |
| Norja E6 Skitbotn-Alta |
| Norja E6, Alta - Utsijoki |
| Norja kaikkinensa. Myöskin Virossa Pärnu. |
| Norja Saltstraumen (tie 17) n. 30 km Bodöstä. |
| Norja tie E6 Mo I Ranasta pohjoiseen, jossa napapiirin ylitys yms. |
| Norja tie nro. e8 storfjord-skibotn-kilpisjärvi |
| Norja, 890, Tanabru - Berlevåg |
| Norja, E06 Kilpisjärvi-Narvik |
| Norja, E10, Harstad- Å |
| Norja, E10, Svolvaer - Å, Lofoottien kärki |
| Norja, E6 narvik-mosjoen |
| Norja, E6 välillä Skibotn-Alta |
| Norja, E6, Skibotn - BodØ |
| Norja, E75, Vardö-Hamninberg |
| Norja, e8 kilpisjärvi-tromssa |
| Norja, Geiranger |
| Norja, Karigasniemi - Nordkapp |
| Norja, Kilpisjärvi - Skjervoy |
| Norja, kiruna-narvik E10 &koko Lofoottien alue. 14 kerta , mutta aina löytyy uusia paikkoja ja pikku teitä. |
| Norja, Laksev E6 - Nordkapp E69 |
| Norja, Lofoottien ympäri |
| Norja, Nordkapp-Hammerfest |
| Norja, Oslo-Nordkap |
| Norja, Peikonpolku-Geiranger |
| Norja, sjönenfjördin vuonojen alue |
| Norja, Stavanger-Lysefjorden |
| Norja, tie 55, Lom - Sogndal |
| Norja, Tie 58 Geirangeriin, sieltä lautalla Hellesylt-Stryn. Tie 258 Vanha. Tie 17 Mo i RANA-Stjernken. Tie 55 Lom-Övre Årdal. |
| Norja, tie n:o 93, väli Alta- Kautokeino |
| Norja, tie nro 55 |
| Norja, Trollsitgveijen-atlanterhavsvegen |
| Norja, Tromssa-Alta-Hammerfest |
| Norja: Alta-porsangor |
| Norja: Kilpisjärvi-Tromsso |
| Norja:Alta-Hammerfest |
| NorjaE6 Mo I Rana - Narvik |
| NorjaGeiranger, Trollstigen |
| NorjaLofootit |
| Norjan Alta |
| Norjan Lofootit |
| Norjan uusi tie lofooteille. andenesiin vievä tie |
| Norjassa E39 Kristiansand-Trondheim |
| Norjassa kaikki tiet olivat kauniita |
| Norrkapin tie ja viereinen niemi itäänpäin Kjelfordiin |
| Nuorgami-Vadso-Pykeija |
| obernai - bourgen-bresse |
| oiuy |
| Pécsvarad-Geresdlak |
| Peipsijärven rantatie |
| Peipsijärvi |
| Portugali, 125, Faro - Sagres |
| Prinses Margrietkanaal |
| pudapestista tie m3-e71slovakiaan ja puolan välinen vuoristo |
| Puola kokonaisuudessaan |
| Puola Tatra Slovakia |
| puola, 102, Kotobrzeg-swinoujscie-saksa,111, greiswald. |
| Puola, 16, Orzysz - Augustow |
| puola, 16, orzysz-mikolajki |
| Puola, 969, Nowy Targ - Kroscienko n. Dunajoem |
| Puola, Bratislava-Krakowa. |
| Puola, Etelä puola krokava-zakopane-nowysalz |
| Puola, Gdynia - Ustka |
| Puola, Helin niemimaa |
| Puola, Liettuan rajalta Olsztyniin |
| Puola, Lublin-Krakova |
| Puola, Oswiecim-Krakova 44 |
| Puola, Paluu suomeen Gdynia-Hki. Hampuri-Hannover pikkutiet |
| Puolan Itämeren rannikkoalue |
| Puolan maaseutu oli yllättävän kaunista ja hyvin hoidettua. |
| Puola-Tsekki, Jelenia Gora-Harrachov-Liberec |
| puola-ukraina |
| Ranska |
| Ranska Millaun Silta |
| Ranska N98 Niza - Monaco, rantatie. |
| Ranska Oradour-Sur-Clane > Millaun kautta vanhaa tietä pitkin > Montpellier |
| Ranska Pariisi-Metz |
| Ranska, (F)Frejus-Nice D1098 (F)Nice-Grasse D2085/D507 (F)Grasse-Sisterone D4086/N85 |
| Ranska, A75, Millau-Bezier |
| Ranska, A75, Saint Flourista etelään. |
| Ranska, Annecy -järven ympäristö Ranskassa |
| Ranska, D611, Estagel-Ferrals-les-Corbieres |
| Ranska, D965,Auxerre-Tonnerre |
| Ranska, Grenoble-Grasse maisematie, tienro N85 (?) |
| Ranska, Luxembourg - Grenoblen välinen paikallisteiden osuus. |
| ranska, perpignan-cargassone |
| ranska,route national 98 tai D 1098 sama tie. ste maxime-cannes. oli parempi kuin cannes -nizza |
| Ranskan "grand canyonin" alue |
| Ranskan ja Italian Riviera |
| Ranskan pikkutiet |
| Ranskan rajalta Andorre la Valleen |
| Ranskassa Alsacen viinitie Colmarista Wissenbourgiin, josta edelleen Saksan viinitielle Wörrstadtiin asti |
| Ranskassa Bretagnen rantatiet välillä St. Malo-Brest |
| Romania, 7C, Carta-Curtea Arges |
| Romania, vuorten ylitys |
| Roskilde-Köge |
| Ruhrin alue :) |
| Ruotsi E4:ltä poistuen Grännaan |
| Ruotsi Kolari-Haaparanta |
| Ruotsi, 45 Jokkmokk-Älvsby |
| Ruotsi, E4, Odeshög - Jönköping |
| Ruotsi, Göteborg - Jönköping |
| Ruotsi, Hugsvarna |
| ruotsi, höga kusten |
| Ruotsi, Höga Kusten, pikkutiet E4sen itäpuolella. |
| Ruotsi, Malmö - Kalmar Ruotsissa: tie kulki vehreässä luonnossa ja oli ennenäkemätön. |
| Ruotsi, Malmö-Ystad-Kristanstad-Karlskona |
| Ruotsi, Sundsvall-Örnsköldsvik |
| Ruotsi, tenojoen varsi suomen että ruotsin puolella |
| Ruotsi, tie 13, Ystad-Hörby |
| Ruotsi, tie 8 Ruotsin itärannalla Kalmarista Tukholmaan |
| Ruotsi, tie E10, Torniojärven ranta, erityisesti Abiskon seutu |
| Ruotsi, tie no: E4,Sundsvall - Örnsöldsvik |
| Ruotsi, tie nro 50, Jönköping - Örebro |
| Ruotsi, tie numero 263, Ekolsund - Sigtuna. |
| Ruotsi, Tukholma-Helsingborg |
| Ruotsi, Tukholman saaristo, tie 247, Gustavsberg - Vaxholm. |
| Ruotsi,Tukholma-Göteborg |
| ruotsin E4 |
| Ruotsin ja tanskan välinen silta, tanskan sillat |
| RV1 17 Norjassa |
| Saksa Baijeri paikallistiet kauniine maastoineen. |
| Saksa Hagen ympäristöineen |
| Saksa Hagen ympäristöineen |
| Saksa je Elben rantaa myötäilevät tiet + Harz vuoristo |
| Saksa je Elben rantaa myötäilevät tiet + Harz vuoristo |
| Saksa Koblenz-Bingen |
| Saksa Munchen- Itävalta Zell Am See |
| Saksa Tiroli, Baijeri, Itävalta |
| Saksa, Moselin ja Saarin laaksojen tiet, Eifel-Ardennien tiet, Kanaalin rannikoiden pikkutiet, pohjois-Ranskan pikkutiet. |
| Saksa, "viinitie"- Koblenz-Mainz |
| Saksa, 49 / 53, Koblenz-Trier |
| Saksa, A70, Bambegista itään a9:lle |
| Saksa, Ajettiin Saksan läpi pikkuteitä, suosittelen. |
| Saksa, B31, Freiburg im Breisgau-Friedrichshafen |
| Saksa, B49, Koblens-Trier |
| Saksa, Bremen-Hampuri pikkuteitä(ei moottoritie) |
| Saksa, Cuxhaven-bremenhaven-croningen |
| Saksa, Entinen DDR - Ystad (Ruotsi), Sassnitz, Demmin, Karlshamn, Tukholma |
| Saksa, Fehrman-Kiel |
| Saksa, Füssen - Mötz, Itävalta - Insbruck, Itävalta - Trento, Italia. Tästä välistä ei voi valita yksittäistä hienoa osuutta, vaan kokonaisuutena uskomaton. |
| Saksa, halle-dresden,tie 6 |
| Saksa, Kellotie |
| Saksa, Koko Reinin - Moselin alue |
| Saksa, Linnatie Schetshingenistä Bambergiin, Burgenstrasse |
| Saksa, Moselin laakso |
| Saksa, Moselin laakso Saksassa ja muutkin Saksan jokilaaksot. Mustatmetsät Saksassa. |
| Saksa, Moselin laakso väli Koblenz-Trier |
| Saksa, Offenbach-Gengenbach-Freiburg. (Saksa, tiet B33 ja B294) |
| Saksa, Paikallistiet välillä Travemünde - Luneburg - Bremen. |
| Saksa, Reinin ja Moselin jokilaaksot |
| Saksa, Reinin laakso, Koblenz-Mainz; Riviera, Marseille-Rapallo |
| Saksa, Rheinin laakso |
| Saksa, Rhein-Mosel-viinitie |
| Saksa, Rostock Bremen |
| Saksa, rostock-ostseebad prerow |
| Saksa, trier-koblenz , mosel laakso |
| Saksa, Ulm - Obersalzburg |
| Saksa, viinitie Etelä-Saksassa (weinstrasse) |
| Saksa,9,Bingen an Rhein-Koblenz |
| saksa,moselin laakso, |
| saksan alppitie ja saksan romanttinen tie |
| Saksan ja Itävallan seudulla Tirolissa, |
| Saksassa E532 tietä ajettaessa lähestyessä Itävaltaa oli mahtava fiilis, kun vuoret pikkuhiljaa kasvoivat suuremmiksi. Hienoa oli myös ajaa vuorten välissä, esimerkiksi Leutaschissa, Itävallassa. Toinen erityisen hieno oli Kroatian rantaviiva Rijekasta E65 tietä etelään Pag-saarelle. |
| Saksassa moottoritie nro4 Puolan rajalta kohti Frankfurtia |
| Salzburg-Cortina d´Ampezzo(Tre Cime) |
| salzburg-st wolfgang |
| San Bernadino sola. E43 |
| Seskarön maisematie |
| Siauliau-Palanga |
| Silta ruotsin ja tanskan välillä |
| Singen, Saksa Schaffhfhausen, Sveitsi tie34, Winterthur, Sveitsi tiet 4 ja 7 |
| Skibotn-Storfjord |
| Slovakia, Liptovsky Mikulas Slovakia-Zakopane Puola via Trstena |
| Stelvio, Grand Canjon du Verdon |
| Sveitsi - Thusis - Splügen (E43) - Splügenpass - Chiavenna (I / tie 36) - Malojapass (I. tie 37; CH: tie 3) - St. Moritz - Pontresina - Berninapass - Poschiavo (tie 29). |
| Sveitsi Interlakennistä Zermatiin |
| sveitsi nro 19 (alppien ylitys, vieressä kulki myös maisemajuna) saksa nro 49 kochen-alf (mosel jokilaakso) |
| Sveitsi, Chur-Davos-San Moritz-Chur |
| Sveitsi, Geneven järveltä Gstaadiin Sveitsissä |
| Sveitsi, oberalpenpass andermatt |
| Sveitsi, valtatie numero 2, Alppien ylitys StGotthardin tunnelin sijaan |
| sveitsi/italia, milano-luzern |
| Sveitsin vuoristotiet |
| Tanska, 181, Bjerregård - Rinkobing. Ranska, A51, Sisteron - Manosque. |
| Tanska, E20 |
| Tanska, Helsingör - Kööpenhamina |
| Tanska, ison Beltin silta |
| Tanska, pienet kaupungit |
| Tanska-Ruotsi, Rödbyhavn-Malmö |
| Tanska-Saksa |
| Tanskassa tie 287, joka poikkeaa Nyköpingin jälkeen E47:lta Stegeen/Möns klintiin. |
| Timmeljoch alppien ylitys |
| Torniojokilaakso |
| Toscanan sisäosat kaikkialla |
| Tsekissä tie 52E (?) |
| Tsekki Usti- Lovocize (tienro 30) |
| Tsekki, Tsekinmaassa Prahan ja Brnon välinen maaseutu, viinilaaksoineen |
| tsekki,tie nro e442 jicin-turnov.tie nro e65-290,turnov-frydland.tie35-e442,frydland-decin.tie nro13-e442,decin-most |
| Turkki, dalamn-marmaris |
| Turku-Tukholma vesireitti |
| Umbria, Spoleton ja Orvieton välillä, Spoletosta vuoristoon |
| Unkari, Balatonin pohjoisranta |
| Unkari, Miscolc- Eger |
| USA, Highway 1 Los Angeles- San Francisco |
| Usa, Stony Creek Inn Bed&Breakfastin ympäristö, Warwick, New York |
| Valkovenäjä tie P13 Luninec-Baranavicy |
| Venäjä, murmanskin tie-apatiitti. |
| Venäjä, viipuri-terijoki-pietari |
| via baltic |
| viro saarenmaa |
| Viro tie Tallinnasta Narvaan |
| Viro, 43, Kauksi-Lohasuu-Kasepää |
| Viro, E67, Tallinna-Pärnu |
| Viro, en osaa sanoa, seikkailtin lähialueella niin paljon, jossain Riikan läheisyyden pikkuteillä |
| Viro, Otepää-Pärnu ..vaihteleva maasto Saarenmaan sisäjärvi suosittelen... |
| Viro, pirita maantee, tallinna |
| Viro, pärnu-hööde-weeste(rantatie) |
| Viro, Pärnun lähitiet |
| Viro, Pärnun ranta-alue |
| Viro, pärnun rantatiet |
| Viro, Pärnun seudun merenrantatiet |
| Viro, Saarenmaa |
| Viro, Suomenlahden rannikko Tallinna-Narva-Joensuu |
| Viro, Tallinna-Pärnu väli |
| Viro, Tallinnasta itäänkaberneemen alue |
| Viro, Tallinnasta Latvian rajalle |
| Viro, Tarto - Narva pikkuteitä Peipsi-järven rantaa vanhojen kylien läpi, n. 200 km |
| Viron pohjoisrannikko tallista itään |
| Viro-saarenmaa |
| Wittenberg - Praha (Erzgebirge pikkuteitä myöten Saksan ja Tsekin rajaseudulla) (Chomutov - Praha pikkuteitä myöten) (Saksan puolella kauniita vuorimaisemia, Tsekin puolella lähes aarnimetsän tapaisissa metsissä jännittäviä puuston muodostamia "tietunneleita") (Paluumatkalla aina yhtä viehättäviä Lüneburgin nummien lävitse kulkevia hiljaisia metsäteitä Cellestä Lübeckiin.) |
| Voss - Kongsberg |
| Vuoristojen ylitys Itävalta--slovakia-Kroatia alueella |
| Vuosaari-Travemunde-Bergdesgaden-Postojna(Slovenia)-Krk(Kroatia)-Rovinj-Umag-Salzburg-Fussen-Wurzburg-Erfurt-Hannofer-Lubeck-Malmö-Kapelkär-Naantali. |
| Yleensä tiet Itavallassa, maisemat henkeäsalpaavia. |
| zyrihc - interlaken |
| Örnsköldsvik-Hudiksvall |